sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Koiran ruokinta

Terveen koiran ruokinta ei ole taikuutta, ylempää matematiikkaa saati tähtitiedettä; asiasta voi tehdä monimutkaista ja kaikinpuolin hankalaa ja vaativaa jos haluaa, tai sitten pitää asiat ja faktat hyvin yksinkertaisena ja selkeinä. Katso, kuuntele ja lue koiraa, se kertoo sinulle onko ruokinta kohdallaan.

Kun koiralle ruoka maistuu ja se voi hyvin, on kaikki hyvin, eikö?

Koiran ruokinnasta kuten myös niin monesta muusta (koira)asiasta ollaan miljoonaa eri mieltä ja monet suhtautuvat asiaan suurella fanaattisuudella...mietin usein ajatellaanko siinä aina koiran parasta, kun lähdetään kokeilemaan "uusia tai vanhoja" reseptejä? Haluaako koira vaihtelua? Vai onko se vain tyytyväinen kun saa ravinnontarpeensa tyydytettyä?

Olen vuosien varrella osallistunut useille luennoille jotka ovat aihepiiriltään käsitelleet mm. koiran ruokintaa. Asiallisia ja perusteellisia ovat luennot olleet kaikki, mutta parhaana niistä ja päällimmäisenä on mielessäni ELT Merja Hellemannin luento (jos en väärin muista, vuonna 1999)...hankin tuolloin hänen kirjoittamansa kirjankin, ostin sen muistaakseni apteekista! Kirja "Koiran Ruokinta" on yhä edelleen lukemisen arvoinen ja se on kirjoitettu tavalla jota tavallisen ihmisen on helppo ymmärtää, suosittelen lämpimästi! Toinen opus kuvassa kuuluu myös laajaan koirakirjastooni, siinä on yksityiskohtaisempaa nippelitietoa koiran ruokinnasta ja hoidosta.


Omat koirani täällä kotosalla syövät pääosin teollista kuivaruokaa johon olen ollut jo vuosikaudet täydellisen tyytyväinen. Sillä pysyy kunnossa koirat vauvasta vaariin, kuin myös tiineet ja imettävät yksilöt. Kaikille käy sama ruoka...hyvin yksinkertaista ja helppoa!

Väläytelläänpä tässä samalla muutakin ruokintaan liittyen, epigenetiikka & nutrigenomia, tässä on hämmästyttävistä asioista kysymys...varsin mielenkiintoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti