Sivut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Gårdhunden-lehdestä luettua

Tanskalaisen pihakoirayhdistyksen juhlajulkaisu Gårdhunden tulla tupsahti kotiin. Tällä kertaa juhlapainos; 25 vuotta ensimmäisestä virallisesta näyttelystä Tanskassa tälle rodulle. Olen lueskellut lehden useampaan kertaan, katsellut kuvia ja tuntuu että lehti oikein inspiroi minua! Ja että on pakko kirjoittaa tuosta lukemastani...sellaista sisäistä paloa, jota ei sammuta kuin kirjoittaminen. Tai ehkei sitä sammuta enää mikään...jaksan aina vaan innostua näistä historiikeistä ja muistakin pihakoira-asioista uudelleen ja uudelleen.

Lehdessä oli aivan upeita vanhoja lehtiartikkeleita kuvineen rodun alkutaipaleelta mm. 1979 alkaen, todella kiinnostavaa luettavaa. Kuin myös kaksi inspiroivaa haastattelua; Tanskan pihakoirayhdistyksen kunniajäsenet Jytte Weiss ja Ole Staunskjaer, joita kumpaakin saamme paljolti kiittää tästä upeasta koirarodusta. Tai ainakin siitä, että rotu on saanut virallisen hyväksynnän ja arvoisensa statuksen.
Haastattelut olivat toteuttaneet Esther Svaneborg ja Helene Riisgaard-Pedersen, suurkiitokset heille, olen hurahtanut täysin lukemaani.

Jytte Weiss, nyt jo 95-vuotias rouva, on ollut tärkeässä tehtävässä pelastamassa vanhoja, melkeinpä unohdettuja tanskalaisia koirarotuja (mm. broholmer, dansk spids, gammel danske hönsehund, herthapointer) kuten myös tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Hän on toiminut mm. 1980-luvulla organisaattorina, eli peräänkuuluttanut lehdissä "Land Fox terriereitä" eli tulevia tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria. Hän on myös omistanut ja kasvattanut muutaman pentueen pihakoiria joskus aikoinaan. Ja kirjoittanut lehtiin artikkeleita/kokemuksiaan rodusta.

Todella hauska oli kertomus, jossa hän etsi urosta pihakoiranartulleen. Eräällä paikallisella venäläisellä papilla oli komea urospihakoira jota Jytte halusi lainata nartulleen. Kumpikaan osapuoli ei osannut puhua toistensa kieltä, joten kommunikoinnissa oli apuna Jyten aviopuoliso (joka oli ammatiltaan tanssija ja näyttelijä teatterissa). Hän ratkaisi hetkessä kielipulman; osoitti kumpaakin koiraa ja näytti omaa vihkisormustaan ja esitti kysyvän katseen tuolle venäläiselle pappismiehelle. Yhteisymmärrys asiasta syntyi heti ja Jyten narttukoira saikin vuoden välein kaksi pentuetta tuon venäläisen papin koiran kanssa.

Ole Stauskjaer, tunnettu ulkomuototuomari, niin meillä kuin muuallakin. Häntä voinemme pitää yhtenä rodun kunnioitettavista opettajista/perustajista/asiantuntijoista. Hänen haastatteluunsa palaan vielä erikseen, sillä siinä oli mielestäni paljon hyvää asiaa koskien pihakoiran ulkomuotoa, kasvatusta, kuin myös "sudenkuoppia" joihin ei tulisi langeta jne.

Gårdhunden Jubileumsudgave 2014



8 kommenttia:

  1. Mukavaa, että jaat meille suomennettuja artikkeleita pihakoirista ja niiden historiasta. On näet käynyt niin hassusti, että tämä rotu on vienyt minutkin mennessään. Minulta vain ei toinen kotimainen kieli saatika muut pohjoismaiset kielet taivu niin hyvin, että ymmärtäisin sujuvasti erilaisten julkaisujen sisältöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä vaan vapaata kerrontaa lukemastani. Itse koen kasvattajana nämä rodun asiat tärkeinä monella tapaa ja riemastun aina suuresti kun luen tai kuulen jotain tärkeää.

      Tanska ei aina ihan heti taivu minullekaan, mutta kun tekstin lukee useampaan kertaan alkaa ymmärryskin pelaamaan ihan eri tavalla. Ja luin saksaa jokusen vuoden verran, olen havainnut että siitäkin on ollut paljon apua=) ja aina oppii jotain uutta...

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoista luettavaa ja jään odottamaan seuraavaa kerrontaa mielenkiinnolla myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kiinnostaa, hih, paineet kasvaa odottelustasi, täytynee alkaa hommiin suht pian=)

      Poista
  3. Minäkin odottelen.... mut älähän stressaa :)

    Heidi

    VastaaPoista
  4. vastausnappula ei tykännyt just toimia=( mutta otan iisisti, enkäs stressaa=)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista! Kiitos, että jaksat jakaa keräämääsi tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pentulaatikon vieressä tulee välillä lueskeltua, samalla kun sivusilmällä ihailee.

      Poista