Itselleni on sattunut vain muutama vahinko kymmenien vuosien varrella...lähinnä ovat olleet pelkkiä nirhamia, ei puremia sanan varsinaisessa merkityksessä. Koiran hammas on minua hipaissut erottaessani tappelevia koiria, synnytysapua antaessani, auttaessani koiraa jonka jalka oli juuttunut kiinni lautojen väliseen rakoon, laskiessani rauhoitetun koiran hampaita ja tietysti pentu, jonka kanssa leikin nappasi minua nenästä kunnolla. Leikkiessä pentujen kanssa ja aikuistenkin, voi välillä sattua vahinkoja, mutta ne ovat kyllä aitoja vahinkoja ja lähinnä pelkkiä naarmuja, ilman verenvuodatusta.
Olen ollut kylässä koiraperheessä ja koira on käynyt nyppäisemässä housunlahkeesta, monessakin paikassa. Kerran on iso koira eteisessä vahtinut ja kun hanskaa poislähtiessäni käteeni vedin, nipistettiin minua etuhampailla siitä hanskasta. Uhkailtu minua on ehkä useamminkin vieraiden koirien toimesta...
Nuoruusvuosinani olen kerran saanut vertavuotavan puremahaavan käteeni koiralta. Silloin en minä ollut koiran varsinaisena kohteena. Koirat ottivat yhteen...pari nuorta isoa uroskoiraa...jotka erotettiin toisistaan. Pidin omaani kaulapannasta kun tappelukaveri pääsi irti ja hyökkäsi oman koirani kaulaan kiinni, siihen kaulapannan kohdalle tietysti...ja siihen koiran leukojen väliin sattui minun keskisormeni, josta hammas meni ihan läpi.
Kun ajattelen omia "koiranpuremiani", ne ovat olleet vahinkoja suurin osa, paitsi ne lahkeennyppäisyt tietysti, ne olivat kyllä minulle tarkoitettuja. Kuin myös tapaukset, joissa koiraan on sattunut sitä auttaessani. Mietinkin mikä saa koiran puremaan ihmistä...?? Tarkoituksella?? Pihakoirissakin näitä löytyy...enemmin ja vähemmin=(
Ja kuvan koirahan ei liity pohdintoihini laisinkaan, pelkkää kuvitusta...
Käytiin jokin aika sitten eläinlääkärissä rokotuksella, missä olikin tällä kertaa eri eläinlääkäri kun aiemmin. Eläinlääkäri varmisti heti, että tämä taitaa olla kiltti koira? Lisäsi vielä, että nämähän saattaa usein olla ärhäköitä. Hämmennyin, koska oma mielikuva asiasta oli erilainen, varsinkin hänen kerrottuaan rodun olevan tuttu.
VastaaPoistaMutta näinhän se kai aina menee, eläin on aina eläin ja ihminen on ihminen, eläimellistä ja inhimillistä?
Niinpä, no, toivottavasti eläinlääkäri oli oikeassa rodussa=) itselleni kävi alkuvuonna tapaus, jossa rokotuskirjaan pennun roduksi merkittiin joku terrieri....hih! Sekaannuksiakin voi tulla. Kaikkihan on mahdollista.
PoistaMutta on pihakoirissakin monenlaisia...sellaisiakin, jotka eivät lähelleen päästä ja niitä jotka tulevat päälle. Mikä meni pieleen ja missä ja milloin? Kysymys johon tuskin yksioikoista vastausta on olemassa...
Itse en "mainosta" pihakoiran varautuneisuutta/pidättyvyyttä, sillä se on ominaisuus jota en välttämättä suosi tai edes halua koiralle. Hieno mielikuva pihakoirasta sinulla muuten=)
Olen etsiskellyt koirakirjaa, siis jotain opaskirjaa koiran kouluttamiseen. Törmäsin googlettaessani kirjaan Rauhoittavat signaalit (Turid Rugaas). Onkohan kenelläkään kokemuksia siitä, miten koiran kanssa voisi kommunikoida tai ainakin ymmärtää koiraa paremmin esim. haukottelemalla, päätä kääntämällä, joita kirjassa mainitaan?
VastaaPoistaOlen itse lukenut kirjoja jos jonkinlaisia vuosien varrella ja lukeminen jatkuu yhä=)
PoistaParhaat opettajat ovat olleet nämä nelijalkaiset ystäväni, koirat!! Yksi kirjailija jonka kirjoja suosittelen on ruotsalainen Ingrid Tapper mm. Etologiboken, Hundens mentalitet, en tiedä löytyykö suomeksi ja jos niin minkänimisinä. Niistä saa jonkinlaista kuvaa koirien maailmasta.
Parhaiten koiraa oppii ymmärtämään ja "puhumaan" katselemalla, tarkkailemalla ja olemalla koirien kanssa...avoimin mielin ja laittamatta sinne sekaan meidän ihmisten höpinöitä ja inhimillistämättä koiraparkaa.
Lukeminen kannattaa aina, mutta silti sanoisin että kokemus opettaa paremmin. Voisinpa vielä sanoa, ettei paljoa auta, jos on lukenut tuhannen kirjaa ja tulee eteen jokin tilanne...siinä ei nimittäin ole aikaa patsastella ja kummastella mitä se ja se opus sanoikaan näistä asioista...tilanteissa on reagoitava tavalla tai toisella. Myöhemmin voi palata pohtimaan ja analysoimaan sitä mennyttä tilannetta ja pohtia miten tekisi asiat paremmin seuraavalla kerralla. Koirat nimittäin elävät tässä ja nyt...
Rugaasin kirja sopii mielestäni luettavaksi, kun ne perusasiat koiran kielestä ymmärretään ja miten koira toimii koiran tavoin. Koirilla on niin paljon muitakin merkkejä ja signaaleja kuin ne rauhoittavat...nekin ovat tilannesidonnaisia ja tulkittava oikein, eli tilanteen mukaan.
Se on kyllä muuten totta että koiraa oppii kuuntelemaan vain olemalla itse hiljaa :) Noin niinkuin kuvainnollisesti. Sitä ihminen on ihan hämmentynyt, kun rauhoittuu vaikkapa kävelyllä tarkkailemaan koiraa ja sen käytöstä kunnolla. Kuinka paljon omasta koirasta voikaan oppia vain seuraamalla sen puuhastelua! Siitä joka kerta on ihmeissään, miten paljon meiltä ihmisiltä jää huomaamatta. Koirahan tarkkailee meitä kokoajan, aavistaa meidän liikkeet ennen kuin ehtii liikahtaakaan. . Ainakin tämmöisiä kokemuksia itsellä ensimmäisestä kohta 4-vuotiaasta koira-herrasta :)
VastaaPoistaNiin, se tarkkailu on kaiken alku ja perusta ja ymmärtäminen. Koirat lukevat meitä kuin vaointa kirjaa=)
Poista