perjantai 30. lokakuuta 2015

Smells like...?

Niin ihanaa, niin nautinnollista, mahtavaa ja mukavaa, hajuaistia hivelevää, kerrassaan loistavaa...tätä koiranelämää parhaimmillaan. Näin suurta nautintoa jaksan aina katsella kateellisena vierestä ja ihailla...Wirnurantti koirandeodorantti on täällä taas!! Naamanilmeet viimeisissä kuvissa ovat kyllä nautinnolliset!





Tämä on niin herkullista katseltavaa aina! En kiellä näitä toimintoja koiriltani, ne ovat luonnollisia ja näyttää niiden mielestä niin mukavalta. Eroja on eri koirien kesken, toiset tykkäävät hinkata ja hieroa itseensä hajuja enemmin kuin toiset. Useimmiten hajulähteenä  on kysymyksessä esim. kuollut kastemato, linnunläjä, pikkujyrsijän raato tms. haiseva asia. Olenpa nähnyt jonkun koiran hinkkaavan itseään apilankukkiin, toinen taas piti juustonpalaa vastustamattomana... Yhden nartun olen nähnyt siirtävän hajulähteen parempaan paikkaan hampaillaan (se oli kuollut kastemato) ja kierivän mehevissä hajuissa vasta kun paikka oli sopiva.

Jännittävää on myös katsella muiden koirien reaktioita...toiset käyvät haistamassa kierinyttä koiraa aivan kuin arvostellakseen lopputulosta ja aromia ja voimakkuutta...sen jälkeen voi olla että menevät itsekin kierimään hajuissa. Urokset meillä, heh, näyttävät tykkäävän vähän "miehekkäämmistä" jutuista, kuten esim. supikoiransonta...Siinäpä vasta aromia kerrakseen!
Pistetäänpäs haisemaan!!!

10 kommenttia:

  1. Kastemadot ja etanat ovat meillä suosiossa. Niiden sesonkiaika taitaa olla just nyt. Tein kerran salapoliisityötä, että mikä on niin ihanaa! Viggolle toimitus on niin pyhä, että se on kieltänyt Kårelta kieriskelyn kokonaan. Muutenhan jätkien valtasuhteet on toisinpäin.
    Iiris kantaa koppakuoroaisia paikasta toiseen ja parfymoi itseään. Kai jonkinlaista hajua lähtee niistäkin.
    Aromikasta perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se toimitus on todella pyhä ja harras. Ingeborg on myös tarkka, tai oikeastaan kaikki, jokaisen tulee rauhassa odottaa omaa vuoroaan deodorantille, muuten ei kunnian kukko laula=)
      Aromiperjantai sopii nimeksi mainiosti tälle päivälle!

      Poista
  2. Kyllä lista kielletyistä asioista on jo ihan tarpeeksi pitkä ilman kieriskelyn kieltämistäkin, meilläkin saa kieriä ja pyöriä, jos huvittaa. Ennusteetkin lupailee taas vähän lämpimimpiä kieriskelykelejä, kivaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh...kivoja kieriskelyjä sinne teille! Hekottelin tuossa itsekseni...mitä jos itsekin kokeilisi? No, ehkei nyt mieli tee niitä samoja hajuja, mutta se kieriskely itsessään vois olla kokeilun arvoista?? Ties vaikka mitä kiksejä siitäkin voi saada...?

      Poista
  3. Meillä koirat saavat myös kieriä ja pyöriä pitkin maita, jos siltä tuntuu. Tarvittaessa käydään suihkussa. Demi kerran oli pidemmän aikaa poissa pihalta ja tuli takaisin ruskean kirjavana ja haisevana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, miksi tukahduttaa jotain noin alkukantaista ja lajityypillistä toimintaa, vain oman mukavuuden nimissäkö? Heh...muistan myös oman rakkaan edesmenneen venakkoni, joka metsälenkillä katosi hetkoseksi...ensin tuli VALTAVA HAJU ja sitten vasta koira, toinen kylki sonnan peitossa autuas ilme naamallaan. Siinä riitti pesemistä joo...mutta juu, sitä on hauska nyt muistella!

      Poista
  4. Meidän Jetro käy kieriskelemässä kalanperkeissä, jotka naapuri on heittänyt metikköön. Se haju tuntuu pysyvän tosi kauan. Onkohan se jopa koirien reksonaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh...ehkä se on Axe merkkistä...? tai jotain muuta, mutta deodoranttia varmasti=)

      Poista
  5. Tätä tuntuu olevan liikkeellä. :) Viime viikolla Otto yhytti tuoreen ketun jätöksen ja hyödynsi sen huolellisesti, ei ollut koirassa juurikaan hajusteella käsittelemätöntä kohtaa. Hankalin puhdistettava oli kuitenkin panta ja sen lukko-osa, jonka jokainen kolo oli täynnä sitä ihteään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, eli miehekästä hajua haki tuo Ottokin, hahhhaa! Toi on niin totta, vermeet on pahemmat saada puhtaiksi...ja hajuttomiksi.

      Poista