Historiaa...Pelastuskoira!!

Rodun historiaa noin 20 vuotta sitten Ruotsissa...!!

Kirjoittanut Pia Linell, Kennel Haritzas Ruotsi, Skåne
vapaasti suomentanut Jaana Löfberg

Näin kertoilee Pia Linell kokemuksestaan...

Koirani Skrållan (tanskalais-ruotsalainen pihakoira) ja minä valmistauduimme 12. joulukuuta 1992 pelastuskoirakokeeseen kolmatta kertaa. Olimme epäonnistuneet kokeessa aiemmin kaksi kertaa ja tämä oli  viimeinen mahdollisuutemme suorittaa koe, sillä sääntöjen mukaan vain kaksi epäonnistumista sallitaan koirakolle.

Tuolloin pelastuskoirakoe koostui raunioalueesta, joka oli jaettu neljään lohkoon, jonne oli piiloutunut pelastettavia henkilöitä 4-6 kappaletta, lukumäärää ei luonnollisesti kerrottu kokelaille. Jokainen lohko tuli tutkia ja etsiä läpikotaisin, ennenkuin voi siirtyä seuraavalle ja tämän kaiken tuli tapahtua 20 minuutin kuluessa.

Tuona aamuna herätessäni ei oloni ollut paras mahdollinen, mihin kummaan olin itseni ilmoittanut? Miksi vapaaehtoisesti kidutan itseäni tällä tavoin? Lähden kuitenkin Pelastuskoululle että voin tehdä sen mikä on tehtävä. Skrållanilla oli parhaillaan juoksu, joten tiesin että vuoromme olisi viimeisenä, ihmettelin kuitenkin sitä että meidän oli saavuttava paikalle jo 7:30, mutta niin se vain oli.

Kokeeseen osallistuvia koirakoita oli 7, kaikki yhtä jännittyneitä ennen koetta. Ensin arvottiin lähtöjärjestys ja käytiin läpi säännöt yms. yleistä asiaa, jonka jälkeen kokeenjohtaja ja tuomarit, kuin myös maalimiehet (=etsittävät henkilöt) poistuvat koealueelle. Me jäimme odottamaan jännityksellä kukin omaa vuoroamme. Pian kutsuttiinkin koirakko numero 1 koepaikalle raunioille. Noin klo 10:30 oli vihdoin meidän vuoromme. Ennen sitä olin lämmitellyt Skrållania ja saanut sen "palamaan innosta" löytää piiloutuneita maalimiehiä.

Olin etukäteen jo suunnitellut valmiiksi systeemin jonka mukaan etenisimme Skrållanin kanssa. Kun vuoromme tuli Skrållan kiiruhti heti ensimmäistä lohkoa tutkittaessa kahden puulavan taakse ja hetken hiljaisuuden jälkeen kuulin ilmaisuhaukun; Skrållan on löytänyt ensimmäisen maalimiehen, jippii! Osoitan piilopaikan koetuomareille ja jatkamme etsintää, siltä alueelta ei löytynyt enempää maalimiehiä ja jatkamme seuraavalle tutkittavalle alueelle.

Ensimmäinen kierros tuon alueen ympäri; ei mitään, mutta hetken kuluttua muurin sisäpuolella Skrållan ilmaisee maalimiehen, joka on maassa olevan vanhan oranssin auton konepellin alla...hyvä tyttö Skrållan, hienoa! Tähän asti kaikki  hyvin!

Kolmannen lohkon uloimmalla reunalla katoaa Skrållan tiiliskivien ja lastauslavojen sekaan, jää kiinni koulutusliivistään, rimpuilee itsensä irti ja alkaa haukkumaan. Upeaa, hieno tyttö! Osoitan maalimiehen tuomareille, kiinnitän Skrållanin koulutusliivin vauhdissa ja jatkamme kierrosta. Ei muita maalimiehiä siinä lohkossa ja ilmoitan siirtyvämme tutkimaan seuraavaa aluetta. (kaikkein vaikeinta kokeessa oli koiraan luottaminen, että se siis aivan varmasti ilmaisi kaikki piilot ja siirtyä sitten seuraavalle tutkittavalle alueelle) Sain nyökkäyksen vastaukseksi ilmoitukseeni, puuh, voin siis hengähtää helpotuksesta!

Seuraavalla tutkittavalla alueella jo puolivälissä Skrållan juoksee maassa makaavan sementtirenkaan luo, hyppää sen päälle ja alas, haistelee kantta ja hyppää kannelle uudelleen ja haistelee vastatuuleen ilmaa... Uskallan tuskin hengittää...mitänyt? ajattelen, kutsun koiran luokseni ja lähetän uudelleen, tällä kertaa koira juoksee suoraan sementtirenkaalle ja aloittaa äänekkään ilmaisun; maalimies löytynyt! Hyvä tyttö, taputan koiraa ja ilmoitan tuomareille maalimiehen löytyneen ja lähetän Skrållanin etsimään lisää. Koira löytääkin heti etsimänsä läheltä; se oli saanut vainun toisesta maalimiehestä jo seistessään sementtirenkaan kannella haistellessaan vastatuuleen. Konfliktitilanne koiralle, mutta se ratkaisi sen hienosti! Näytän tuomareille merkin; seuraava maalimieskin löytynyt. Samalla saan jo Onnittelut!!! Mitä ihmettä, joko koe oli ohi? Selvitimmekö sen? Kaikki tulevat paikalle halaamaan ja onnittelemaan...pikkuhiljaa ymmärrän että OLEMME SELVITTÄNEET KOKEEN! Mikä ihana tunne!!!!

Ja koska koiraa ei saanut palkita nameilla kokeen aikana, sai Skrållan heti sen jälkeen paljon makkaraa, ja minä sain mennä vieläkin hieman tutisevin jaloin ja ilonkyyneleet silmissäni vihdoinkin kahville...

Yhä edelleen, näinkin monen vuoden jälkeen, menen kananlihalle ajatellessani tuota koetta, kertoo Pia.

Skrållan oli myös hyvin tottelevainen koira, se ettei Skrållanista ikinä tullut tottelevaisuusvaliota oli kiinni vain ja ainostaan emännästä, joka harjoitteli koiran kanssa liikaa. Motivoituneen pihakoiran kanssa ei tarvitse harjoitella niin paljon sellaista jonka koira jo osaa hyvin, Skrållan turhautui ja väsyi koko tottelevaisuuteen. Kilpailimme tottelevaisuudessa kuitenkin voittajaluokassa ja kilpailimme myös haussa avoimessa luokassa.

Skrållan myös rakasti erilaisia temppuja...se osasi tehdä mm. kuperkeikankin. Skrållan sai kaksi pentuetta ja meille jäi mm. sen tytär Haritzas Amanda. Skrållan menehtyi syöpään 12-vuotiaana vuonna 2000.

Pia Linellin ja Göran Cajhagenin kennelnimellä Haritzas on juurensa tavallaan Suomessa, heidän snautserirotuinen tuontinarttunsa Suomesta on ollut nimeltään Minaco Haritza...

Skrållanin isästä; Torneryd Nickestä kerroin tarinaa jo aiemmin syyskuussa.

Sain eilen todella kallisarvoista materiaalia Pialta ja Göranilta; pari lehtileikettä ja Skrållanin sertifikaatin skannattuina, olen niin iloinen ja kiitollinen tästä! Kuin myös siitä että saan jakaa tämän kaikkien pihakoiraystävien ja harrastajien kanssa...

1000 Tack Pia och Göran, Ni är helt underbara!!