Saksalaiset ja tsekkiläiset tutkijat olivat tarkastelleet 70 vapaaehtoisen koiran kakkimisia (siis omistajat havainnoivat ja kirjasivat asiat ja tarpeet) kahden vuoden ajalta ja todenneet että koirat mieluiten hakeutuivat asentoon jossa häntä ja kuono oli pohjois-eteläakselin suuntaisesti. Havainnointi myös selvitti tutkijoille, että maan magneettikentässä tapahtuu pieniä muutoksia, jotka sitten selittivät poikkeamia. Koivennostamisesta ei vastaavanlaisia suuntaviivoja kuitenkaan saatu=)
Tällä on pyritty selvittämään miten eläimen keho reagoi maan magneettikenttään ja miten se tapahtuu/aistitaan. Asiasta on erilaisia näkemyksiä, joista yhden mukaan kehossa olisi magneettisia kiteitä jotka toimivat kuin kompassin neula. Ja toisen näkemyksen mukaan kehossa tapahtuisi biokemiallisia prosesseja molekyylitasolla magnetismin vaikutuksesta.
Että koiran kakkimisiakin voisi tässä nyt alkaa havainnoimaan innolla...muutama kuva asiasta löytyi ja pohdin kuumeisesti että mitenkäs ne ilmansuunnat...???
Tänään sain kolme hyvää havaintoa heti aamusta!!
Tölli, Gem ja Hjördis, mahdollisesti tekivät tarpeensa juuri pohjois-etelä suuntaisesti (kuonot etelään ja hännät pohjoiseen) eivät kyykkineet rivissä, vaan eri paikoissa ja eri aikaan, hih. Kompassia en saanut kalibroitua niissä olosuhteissa niin nopeaan, mutta oman arvioni mukaan näin kävi. Maastossahan pystyy esim. puita ja muurahaiskekoja katselemalla päättelemään niin pohjoisen, kuin etelänkin. Olenko nyt vähän innoissani...???
Y-pentu tarpeillaan, entäpä ilmansuunnat??? |
No, huumorimielellä, tietenkin! Vaan kyllä ihmetyttää mitä kaikkea sitä voisikaan tutkia...
Hauskaa Viikonloppua!! Ja kompassit mukaan=)
Asioista innostumalla ei koskaan tule tylsää :)
VastaaPoistaLuonto tarjoaa meille joka päivälle ihmeteltävää, jos itsellä uteliaisuutta ja intoa riittää. Sillä on ihan omat systeemit ja jokin tarkoitus kai joka asialle??
Minäkin olevan vaivannut aivonystyröitäni... Meidän pojat ovat herkutelleet asioilla, jotka eivät yleensä koirien ruokavalioon kuulu. Viggo maisteli paperia ja Kåre söi korvatulpat. Molemmat mitä luultavimmin samanpäivän aikana. Tuloksena tietysti oksentelua ripulia, jolloin minullekin selvisi mitä on naposteltu. Erikoista käytöstä sen takia, että ne eivät koskaan ota luvatta yhtään mitään. Mikä lie mielenilmaus?!
Ja se on kyllä niin totta, eikä se innostuminen maksa mitään, senkun innostuu ja hihkuu!
PoistaYksi kysymys tuli heti mieleeni, oliko ne korvatulpat olleet käytössä? Kas kun meillä on joskus tapahtunut näitä "juttuja" ja jotenkin tullut mieleen, että koiralla on ollut ikävä juuri sitä ihmistä jonka haju on ollut tavaroissa...
Koirien tuo hajuaisti ja se hajumaailma-siitä olis kyllä kiva tietää enemminkin. Varsinkin tiettyjen koirien ansiosta, Ingeborg joka minun alusvaatteita pölli...ja sen tytär Lotta joka hikisiä sukkia pennuilleen kiikutti ja vaan haisteltavaksi, koskea niihin ei pennut juurikaan saanut, siitä tuli sitten jo sanomista=)
Ja Turre-sekarotuiseni aikoinaan popsi kirjoittamani kirjeet...niissäkin oli varmaan minun haisut vahvana. Ja monia muita tapauksia...
No korvatulpat olivat olleet mieheni käytössä. Hänkin tekee yövuoroa ja tykkää nukkua tulpat korvissa ettei vahingossakaan mikään pääse häiritsemään yövuoron jälkeen. Olin itse töissä, kun pojat puuhastelivat omiaan. Mieheni sanoo nukkuneensa päiväunia...veikkaa herkutteluhetken tapahtuneen silloin. Eli teoriasi saattaapi hyvin osua oikeaan :)
VastaaPoistaEhkä niin...harmittaa kun ei varmaan tiedä, eipäs nämä koirat kaikkea niin selvästi kerro. Arvailemaan joutuu ja teorioita esittämään..
PoistaMeidän tessu on omasta mielestään sen verran suurta herraa, että etsii aina korkeimman paikan kakkia. Oli se sitten kivikasa, heinätuppo, lyhtypylväs.. Mitä ylemmäs, sen parempi!
VastaaPoistaTiedän muuten erään pihakoiran, joka omistajien poissa ollessa kantaa muutaman kengän ja vaatteen omalle "vartiopaikalleen" jossa viettää suurimman osan päivästä. Ei niille kengille ja vaatteille mitään tapahdu, ne vain kannetaan vartiopaikalle. Välillä kenkiä ja vaatteita jää puoliväliin matkaa :)
Teidän tessulla taitaa olla iso ego? Kukkulan kuningas=)
PoistaMinä tiedän useita,,,pihakoirille on jo pennusta pitäen ominaista kiikuttaa aarteet omalle paikalleen...siis ihan naperotkin tekevät niin=)
Meidän tessun ego ei välillä meinaa mahtua tähän kuntaan.. :) Pieni jääkausi silloin tällöin ja selvät pelisäännöt kotona pitää egon kurissa. Ainoastaan iso egi yhdistettynä heikkoon hermorakenteeseen meinaa välillä tuottaa probleemaa, etenkin stressaavissa tilanteissa ja toisen itsetietoisen uroksen kohdatessa..
VastaaPoistaVoin kuvitella...=) ja iloinen olen näistä omista pojista joille vielä riittää tilaa...onhan niilläkin välillä pullisteluelkeitä, varsinkin kun on nartuilla juoksut...hormonipöllyssä ei taida kukaan olla ihan se oma itsensä, siis mukava sellainen.
Poista