"Tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa pidetään yleisesti terveenä ja pitkäikäisenä rotuna, eikä rodun keskuudessa ole mitään yleistynyttä sairautta tai vaivaa. Fenotyypissä on rodun sisällä paljon vaihtelua, ja tältä osin rodun voidaan sanoa olevan varsin monimuotoinen. Kennelliiton jalostustoimikuntien toimintaohjeessa yhdeksi rotuyhdistyksen jalostustoimikuntien keskeiseksi tehtäväksi nimetään rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen. Tätä on tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien jalostuksessa toistaiseksi tehty pyrkimällä alhaiseen sukusiitosasteeseen ja erisukuisten koirien mahdollisimman laajaan jalostuskäyttöön. Tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien monimuotoisuuskartoitus on kuitenkin tätä konkreettisempi toimenpide, joka auttaa jalostustoimikuntaa myös uuden jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) valmistelussa.
Riittävän suuri ja monimuotoinen jalostuskanta on välttämätön jalostuksen kehittämistyölle, jolloin myös riittävä geneettinen vaihtelu olisi tulevaisuudessa turvattu. Pyrkimyksenä on kasvattaa tehollista populaatiota, ja sen tulisi sisältää riittävästi eri sukulinjoja ja tarjota enemmän vaihtoehtoja jalostusmateriaaliksi. Jalostukseen käytettävien yksilöiden määrää tulee lisätä, ja yhden yksilön tuottamien pentueiden määrä pitää maltillisena. Esimerkiksi mikäli uroksia käytetään hyvin lyhyen ajan sisään usealle eri nartulle on uroksen periyttämiskykyä vaikea arvioida, ja mahdolliset ongelmat ilmenevät vasta myöhemmin jälkeläisten kehittyessä ja kasvaessa. Lisäämällä tietoisuutta pihakoiran geneettisestä taustasta autetaan kasvattajia tekemään rodun kannalta parempia jalostuspäätöksiä sekä toisaalta jalostustoimikuntaa arvioimaan nykyisten jalostussuositusten ajanmukaisuutta ja paikkansapitävyyttä."
Totuuden sanoja...? Onko pihakoiran (geneettinen) monimuotoisuus turvattu? Käytetäänkö erisukuisia koiria mahdollisimman laajasti? Kasvaako tehollinen populaatio? Lisätäänkö jalostukseen käytettävien yksilöiden määrää riittävästi? Tehdäänkö hyviä jalostuspäätöksiä? Onko uroksia käytetty maltillisesti ja tasapuolisesti jalostukseen? Entäpä narttuja? Sukuja? Miten hyvin rotua ja monimuotoisuutta palvelee jalostussuositusten "kiristäminen" näyttelymeriittien perusteella? Tai suositusten kiristäminen joidenkin pikkuvikojen/puutteiden perusteella, ottaen huomioon etteivät ne koiraa itseään haittaa? Tai sen perusteella että kasvattajilla olisi jotain puuhastelua...??
Onko tulevaisuuden visio sellainen, ettei kasvattajan enää tarvitse itse päätöksiä tehdä vertailemalla koiria keskenään, käyttämällä omaa tietoaan, taitoaan ja kokemustaan, pohtimalla mikä vaihtoehto tuottaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen?
Onko tulevaisuuden visio sellainen, ettei kasvattajan enää tarvitse itse päätöksiä tehdä vertailemalla koiria keskenään, käyttämällä omaa tietoaan, taitoaan ja kokemustaan, pohtimalla mikä vaihtoehto tuottaisi parhaan mahdollisen lopputuloksen?
Omalta osaltani voisin todeta...yhdellä omistamallani jo edesmenneellä nartulla on viisi pentuetta. En ole siitä ylpeä, enkä sitä kyllä häpeäkään, siihen ei ole aihetta. Sen jälkeläisistä vain osaa on käytetty jalostukseen. Muilla kantanartuillani on jälkeläismäärät maltillisempia...Uroksia on ollut kimppatuonteina, joten niitä on sitten käytetty usean kasvattajan toimesta, joten yksittäisten urosten jälkeläismäärät ovat suurempia. Olen itse jättänyt "kimppakoiria" käyttämättä monenkin syyn vuoksi...ja olen niitä kyllä käyttänytkin. Alkuaikoina tuntui järkevältä yhdistää voimia ja varoja, tyhjästä on paha mitään nyhjäistä. Enää en ole sen suhteen täysin ehkä samaa mieltä, ainakaan samassa mittakaavassa. Maltillinen yhteistyö eri sukujen suhteen lienee parasta...ja tilanne tänä päivänä on jo huomattavasti parempi, jalostusmateriaalia löytyy täältä Suomestakin...ei aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.
Pihakoiran fenotyypissä (ilmiasussa) on paljon vaihtelua, se on niin totta...on isoja, pieniä, laihoja, lihavia, korkeita, matalia, töpöhäntiä ja eri pituisia häntiä, kippurahäntiä, mutkahäntiä, pystykorvia, taittokorvia, ruusukorvia, kevyitä ja lentäviä korvia, eri värisiä koiria, pitkäkarvaisia, lyhytkarvaisia, erilaisia rakenteeltaan, kulmauksiltaan, tassujen muoto saattaa olla erilainen, pään muoto ja malli on erilainen, kuonon erot; suippokuonoisia, lyhytkuonoisia, pitkäkuonoisia, puhumattakaan miten luonteissa esiintyviä eroja jne.jne.jne. ymmärtääkseni moni edellä luetelluista ominaisuuksista on ihan geneettistä perua...
Tuleeko nyt siis pihakoiran perimänlaajuinen pelastus DNA-testikitin muodossa...?
 |
| Kuvassa serkukset Werna & Hjördis, niillä on yhteinen isoäiti Ingeborg, näillä kahdella ei ole aivan mahdottomasti läheistä sukua täällä Suomessa, saati maailmallakaan... |
Hyvät on pohdinnat taas sinulla Jaana :) Näitä on kiva ja opettavaista lukea.
VastaaPoistaMietittävää ja monenlaisia mysteerejä on maailma mallillaan...
PoistaKiinnostavaa pohdintaa kaimalla! Pyrkimykset hyvään ovat varmasti niin yhdistyksellä kuin yksittäisillä kasvattajilla. Eikä kasvattajalta varmasti koskaan voi ottaa/oteta pois mahdollisuutta omiin jalostusvalintoihin ja näissä apuvälineenä voi toimia DNA-testit. Itse pohdiskelen myös asioita ja pyrin ottamaan selvää. Ensi viikon perjantaina menen Tuire Kaimion luennolle, jossa hän puhuu pentujen oloista kasvattajan luona ja jack russeleiden monimuotoisuusprojektista.
VastaaPoistaNo niinpä, tuolla lenkkipoluilla tulee mieleeni kaikenlaista ja sattuneesta syystä usein koiriin liittyvää;) Onneksi ja toivottavasti ei valinnanvapautta voi noin vaan viedä. Ja näissä menetelmissä kun on mukana se kaupallinen intressi...jolla on valitettavan suuri merkitys. On myös tapauksia joissa valintoja on lähdetty tekemään jonkin tietyn ominaisuuden karsimiseksi geenitestin perusteella ja päädytty ojasta allikkoon...
PoistaIhmispuolellakin on näitä testejä tarjolla, jos jonkinmoisia...niiden eettisyys vaan mietityttää.
Hienoa, että opiskelet monenlaista, se kannattaa aina!
Vaikka en jalostuksesta vielä liiemmin ymmärrä, tuli väistämättä mieleen tuo mainitsemasi asia valintojen tekemisestä geenitestin perusteella. On selvää, että jokainen haluaa jalostaa mahdollisimman terveitä koiria ja varmasti tekee yhdistelmävalinnat mielellään sen mukaan. Silloin on vaarana, että suositaan vain tiettyjä koiria ja geenipohja kaventuu.
VastaaPoistaToinen juttu on taas se, että kaikki geeneissä olevat ominaisuudet eivät suinkaan tarkoita takuuvarmaa sairastumista. (Ainakaan ihmisillä) Jos tietää geenipohjan ja siellä piilevät riskit, voi elämää leimata pelko sairastumisesta. Se vie helposti ilon elämästä.
Testaus saattaa helpottaa tietysti kasvatustyötä siltä osin, että aina ei tarvitse odottaa pentueen kasvavan aikuisiksi nähdäkseen millaisia koiria niistä tulee :) Asioissa on aina puolensa ja puolensa...
Totta tuokin puoli...että esim. jonkin ominaisuuden kantajia aletaan karttaa, vaikka testi nimenomaa antaisi paremman mahdollisuuden käyttää niitä. Ja punaisena lankana pidän kuitenkin sitä, ettei vielä tiedetä riittävästi miten kaikki periytyy...siinähän ne yllätykset tulevat useimmiten vastaan.
PoistaMielestäni on jotenkin hassua, että koirien kanssa ollaan jatkuvassa "sairausjahdissa" etsitään sairauksia ja unohdetaan siinä sivussa nämä kaikki terveet yksilöt, joita on enemmistö kuitenkin, ne eivät saa ansaitsemaansa huomiota...yksi yksittäinen sairastapaus saa aikaan suunnattoman "jahdin" ja toimenpiteet. Onko se aina tarkoituksenmukaista?
Oma jännityksensä on siinä kasvamisessakin...vaan kiire ei saisi olla koskaan. Ja yksi asia siinäkin on se että ympäristöerot tekevät yksilöstä juuri omanlaisensa...vaikka olisi kaksi tismalleen samanlaista otusta ja ne kasvaisivat eri ympäristössä...tulisi niistä kuitenkin erilaisia, ympäristön suosiollisesta vaikutuksesta.
Kiitos taas hyvästä pohdinnasta. Nuo DNA-testit näyttävät nyt tulevan esille monen eri foorumin kautta ja siksi niitä on itsekin ajatellut ja miettinyt mitä hyötyä niistä olisi. Tällä hetkellä näen ehkä suurimman hyödyn siinä, että ne voivat tarjota mahdollisuuden käyttää myös sellaisia koiria jalostukseen jotka kantavat geeneissään periytyvää sairautta joka vaatii periytyäkseen samaisen geenin sekä emältä, että isältä. Tätä kautta jalostusmatriaali voi tulla laajemmaksi mutta tämähän ei ole nyt pihakoirien kannalta polttava kysymys.
VastaaPoistaMonimuotuisuuden kannalta olisi hyvä käyttää mahdollisimman paljon eri yksilöitä jalostukseen - terveitä ja tervepäisiä. Siitä kuinka paljon jalostussuosituksen tiukentuminen ulkomuodon osalta niin, että suositellaan näyttelystä 2xEH entisen 2xH.n sijaan auttaa tässä monimuotoisuuden säilyttämisessä ihmetyttää kyllä hieman minua. Mutta onhan tässä maailmassa niin paljon muutakin ihmeteltävää :-)
Kiitos kommentistasi=) paljon on pohdittavaa ja monenlaista. Ajan henki vaikuttaa...tutkimuksissa mennään tietysti eteenpäin koko ajan. Koirilla vielä pakkaa sekoittaa sekin, että sama sairaus/vaiva eri roduilla voi olla geneettisesti erilainen, joten testitkään eivät ole yleispäteviä. Ja harva sairaus tai vika periytyy pelkästään yhden geenin kautta...
PoistaMonimuotoisuuden kannalta en usko että meillä vielä on suurta syytä huoleen, rotukirjat ovat toisaalla vielä avoinna ja tavallaan on vielä "rakennusvaihe päällä". Vaan eipä kannata sen varaan kaikkea laskea. No, ulkomuotoseikat, joo, se on sitä ulkomuotojalostusta...mielestäni siihenkin tuli jotain muutosta vuosi-pari sitten, ettei olisi ollut peräti ERI:ä peräänkuulutettu? en mene vannomaan, kun kaikki nykyisin muuttuu vähän miten sattuu.
Ymmärrän uusien kasvattajien huolen, kun ei vielä ole kokemusta, niin haluaa tuttua ja turvallista, esimerkiksi että koira on muotovalio, mutta kun se ei takaa niin mitään, muuta kuin että näyttelyssä on käyty....minulta eräskin uusi kasvattaja kysyi "ettei hän nyt vaan omalla pentueellaan pilaa rotua"??? Tuolloin teki mieleni itkeä...!! Hänellä oli hienot, terveet koirat pentueensa vanhempina, mutta joku oli pahoittanut hänen mielensä kyselemällä netissä ilkeästi "kuka pilaa rodun"?? Pikkasen lipesi sivuten aihetta ulkomuotojalostus...heh!