keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pentuetarkastus

Tänään pennut kävivät eläinlääkärintarkastuksessa. Kaikilla "puhtaat paperit", ei poikkeavia merkintöjä.
Matka sujui kommelluksitta, pikkuisen joku piippasi autossa...no, toki olin tehnyt esityön hyvin, eli pennut kävivät ulkona ennen matkaa ja leikkivät hetken Annen kanssa. Annelle muuten suurkiitos avusta!

Suomen Kennelliitto on julkaissut uusille koiranomistajille suunnatun sivuston; koiranomistajan peruskurssi
sieltä löytyy paljon hyvää tietoa ja asiaa koirista, lukekaapa!

Eilen Y-pennut saivat tutustua lähemmin pölynimuriin. Meillä on imuri jolla on aivan kamala ääni, uskonpa että vastaavanlaista ääntä saa oikein hakemalla hakea. Ensin pennut tutustuivat kapistukseen sen ollessa rentona, ilman ääntä. Kaikki pennut ihmettelivät ja haistelivat ja maistelivat...ja kun painoin nappulasta imurin käyntiin, pakenivat kaikki makuupaikalleen istuskelemaan ja ihmettelemään. Tulivat kuitenkin katsomaan uteliaina, kun houkuttelin pentuja...toistoja tehtiin muutamia ja lopulta tulivat ilman kutsuakin katsomaan. Eipä pölynimuri ole jokakoiran mieluisin kaveri meilläkään, mutta sitä on aina silloin tällöin käytettävä! Se on osa arkea ja siitäkin tulee selvitä.

Pari kuvaa eilisestä yhteenotosta imurin kanssa...

tekninen tutkinta meneillään

tässä vehje on käynnissä...tekninen tutkinta jatkuu..

6 kommenttia:

  1. No hienoa että kaikki pikkuiset koiruutukset saivat terveen paperit!!! Onnea siitä!

    Imurit ovatkin pelottavia... yrittikö Saga näykätä imuria? Tekee niin välillä kotona... :-D

    Sunnuntaina sitten nähdään, kun tullaan kaappaamaan Saga kotiin - pitäkää lystiä ennen sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa hienoa, kiitos onnitteluista=)
      Eipä yrittänyt näykkiä ei, katseli vaan ihmeissään minun touhuja...
      Jep, no, mene ja tiedä siitä lystistä aina=)

      Poista
  2. Haha :D
    Ihanan rohkeita pikku kavereita siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, reippaita kavereita ovat ja kunnon sutinat ja nujakat järjestetään tarvittaessa=)

      Poista
  3. Vähän matalana hiipien, nenä pitkällä haistellen :)

    Teillä alkaa y-jengi olla valmiina muuttopuuhiin. Voi kuinka kutkuttavia aikoja uusissa kodeissa elelläänkään. Onnea heille kaikille! Ette voisi parempaa koiravalintaa tehdä :)

    Mukavia joulun aluspäiviä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin ja koko perheelle!
      Tää on kyllä oikee jengi...poikajengi, vaan kyllä se tytsykin pojille pärjää varsin hyvin=)

      Poista