Minkä ikäisenä?

Missä iässä ovat koirani pentuja saaneet...jälleen kerran, omia kokemuksiani ja näkemyksiäni. Joskus on hyvä tarkastella asioita mahdollisimman laajalti, samalla ehkä myös itse oppii jotain ja löytää uusia asioita ihmeteltäväksi.

Sukukypsyydenhän pihakoira saavuttaa jo suhteellisen ajoissa, kuten niin monet muutkin pienten rotujen edustajat. Nartun sukukypsyys ajoittuu ensimmäiseen kiimaan, aikaisin kiiman aloittaja on meillä ollut 5-6kk ikäinen ja myöhäisin 1 vuosi ja 2-3kk. Urokset sitten...jaa, lienevät sukukypsiä jo alle vuotiaana fyysisesti,  aiemminkin...joskin siittiöiden tuotanto tuolloin ei liene ihan huippuluokkaa.

Katselin läpi kasvattamani pentueet, niiden sekä isien että emojen iät pentueiden syntyessä.
Nuorin narttu on ollut vain 1 vuotta ja 9 kuukautta saadessaan ensimmäisen pentueensa, B-pentue.
Nuorin isä on ollut vain 1 vuotta ja 5 kuukautta, D-pentue.
Vanhin ensisynnyttäjä on ollut meidän Ingeborg; 4 vuotta ja 1 kuukautta, L-pentue.
Vanhimman synnyttäjän titteli on Japilla; 7 vuotta ja 11 kuukautta, R-pentue.
Vanhin isä on ollut 8 vuotta ja 8 kuukautta, N-pentue.

Lieneekö minua alkuaikoina vaivannut liika kiire ja innostus, sillä enää en astuttaisi narttua noin nuorena ensimmäistä kertaa. No, tässäkin totean; "never say never"...joskus voi joutua syömään sanansa. Mutta uskon että silloin minulla täytyy olla joku todella hyvä ja painava ja hyvin perusteltu syy, etten voi odottaa sitä seuraavaa juoksua...joka tulee kuitenkin joskus reilun puolen vuoden kuluttua.

Viimeisten n. viiden vuoden aikana ovat kaikki meillä synnyttäneet nartut olleet vähintään 2-vuotiaita, suurin osa  yli 3 vuotiaita. Omaksi ilokseni voin todeta, että kehityksen suunta tässä on mielestäni aivan oikea...nartut ovat jollain tapaa paljon kypsempiä emoina, kun ikää on enemmän. Kaikki sujuu paremmin, astutus, tiineys, synnytys ja pentujenhoito. Ei sen puoleen että niillä nuoremmillakaan olisi aikoinaan isoja ongelmia ollut...mutta näin tuntuu paremmalta ja seesteisemmältä, varsinkin minusta itsestäni.

Myös urosten osalta olen hyväksi havainnut tuon vähintään kahden vuoden "rajapyykin", mieluummin enemmänkin. Kaikki tuntuu olevan selkeämpää ja helpompaa, kun koiralla on ikää aavistus enemmän. Sen ymmärtää pikkuhiljaa, kun näkee ja kokee, oppii tuntemaan koiria ja löytyy vertailukohteita. Ennenkaikkea, myös koirien ja niiden sukulaisten terveys yms. on tuolloin paremmin tiedossa ja "päänuppikin koiralla paremmin kasassa"...

Tämä asia on mainittu mm. Kennelliiton yleisessä jalostusstrategiassa näin; Jalostukseen käytettävän koiran suositellaan olevan iältään vähintään 2-vuotias, mielellään tätä vanhempi, jotta sen ja lähisukulaisten ominaisuuksista saadaan mahdollisimman varmaa tietoa jalostusta varten (kts. myös kohta: ”Perinnölliset viat ja sairaudet”)

Ajattelen myös näin, että ensin teetetään koiralla pentue tai pari....odotetaan ja katsotaan mitä niistä tuli kasvettuaan, selvitetään niiden terveys jne., jonka jälkeen vasta ihmetellään jatkoa...varsinkin urosten osalta tämä tuntuu hyvältä strategialta.

Näin ajatellen, annanpa koirieni kasvaa ja kehittyä ...!

Tölli kehittävillä nokkaunillaan...