Hyvä suku voi merkitä eri ihmisille hyvinkin erilaisia asioita, riippuen katsantokannasta. Joillekin hyvä suku koostuu hyvistä vanhemmista ja lähisukulaisista joilla on hienoja titteleitä, joko koe-tai näyttelypuolella...pitäisikö niitä sitten ajatella vaikka aatelisina? Toisille hyvä suku voi merkitä ennemminkin hyvää terveyttä...tai hyväluonteisia sukulaisia...tai hyvää ulkomuotoa, joka sekin voidaan liittää edellämainittuihin titteleihin. Hyvä suku voi jollekin olla tietyn kasvattajan kasvattamat koirat, niistä on kuullut pelkkää hyvää...tai hyvää sukua voi olla vaikkapa vanhaa sukua, eli sukutaulussa on vanhoja nimiä/koiria ja yksilöitä esillä. Niin tai näin, kaikilla on sukua ja sukulaisia, enemmän tai vähemmän. Usein myös sanotaan; "suku on pahin"...ja suvun "musta lammas", mitä se sitten tarkoittaneekin.
Mielestäni kun ajatellaan pihakoiria ja niiden sukuja, en voi sanoa että joku suku olisi huono tai joku hyvä. Jokaisesta suvusta löytyy, kun tarpeeksi kaivellaan, aina jotain mainittavaa. Kaikkea ei voi tietääkään, se on sula mahdottomuus. Itsellänikin on pentueita, joissa jotkut koirat ovat tavallaan "kadonneet"...omistajat eivät ole pitäneet yhteyttä juuri lainkaan. (Enkä sitä tietenkään voi vaatiakaan, toivoa kylläkin.) Näistä koirista en tietenkään voi tietää, mitä on tapahtunut ja miten on koiran elämä sujunut...onko se ollut terve jne. Tietyn ajan jälkeen, ei enää itsekään kehtaa ottaa yhteyttä, ties vaikka mitä on tapahtunut, ihmisille tai koirille? Yhteystiedotkin ovat saattaneet muuttua jne.
Ja uskokaa tai älkää, ihan ihmissuhteet ja henkilökemiat vaikuttavat todella suuresti koirien sukuihin. Kun tulee jonkun kanssa hyvin toimeen ja hänellä on esim. uroskoira jota on siis helppo kysyä jalostukseen...entäpä se päinvastainen tilanne? Pahimmalla "vihulaisella" on komea ja hyvä koira...onko sitä helppoa kysyä jalostuslainaan? Ja vaikka alentuisikin kysymään, sitä tuskin saa käyttöönsä... Eihän sen näin pitäisi mennä, vaan ihmissuhteista huolimatta tulisi olla rodun ja koiran paras ajatuksissa, eikö? Ajatus on kyllä täysin utopinen...ennemmin taitaa lehmät lentää...
Tulisi myös ajatella niitä vähemmin käytettyjä sukuja ja vanhempia sukuja, etteivät ne pääsisi katoamaan tyystin. Niissäkin suvuissa voi olla paljon hyviä asioita annettavana populaatiolle, jotain mitä muista suvuista on jo ehkä päässyt katoamaan. Valioiden vanhemmista ei välttämättä kasva uusia valioita, vaatimattomista vanhemmistakin voi saada todella hyviä jälkeläisiä, jokaisella on vahvuutensa ja heikkoutensa, niin suvussa kuin yksilötasollakin.
.JPG) |
| Nybygårds Typiska Tyra & Nybygårds Lovande Lotta ja takana Nybygårds Visa Vickan photo Riina & Kristian |
Henkilökemiat ei saa vaikuttaa millään tavalla koirarodun jalostukseen.
VastaaPoistaJokaisen pitäisi mennä itseensä ja miettiä kumpi on tärkeämpää, vihan ylläpitäminen/kapuloiden laittamin rattaisiin, vai rakastamansa koirarodun hyvinvointi myös tulevaisuudessa.
Tämän ei luulisi olevan vaikea valinta, jos on, onko silloin järkeä vihan ylläpitäjän/kapuloiden viskojan jatkaa tässä valitsemallaan uralla?
Eihän työpaikoillakaan tarvitse rakastaa työkaveriaan, mutta jokaista kohtaan tulee käyttäytyä asiallisesti ja hyvän tavan mukaisesti, suorasti ja rehdisti.
Kyllä ne kemiat vaan vaikuttaa moneen asiaan ja monella rodulla ja monella tavalla.
PoistaJep, näinhän se on, kaikkia ei tarvitse suoranaisesti rakastaa, vaan toimeen täytyy tulla. Hyväksyä erilaisuus, antaa mahdollisuus ja olla asiallinen. Sehän pätee niin moneen muuhunkin asiaan...
Olen joskus miettinyt meitä ihmisiä ja parinvalintaa. Mehän valitsemme kumppanimme ehkä ulkonäköön, luonteeseen, yhteisiin kiinnostuksen aiheisiin, varallisuuteen perustuen. Sitten lisäännymme sen enempää ajattelematta millaisia geenejä lapsemme saa. Toki tarkkaan katsomme minkälaisia piirteitä he perivät keneltäkin ja miten kaukaa. Yhteisten piirteiden löytäminen aiheuttaa suurta iloa ja lämpimiä tunteita. Lapsia rakastetaan kaikkine erilaisine piirteineen.
VastaaPoistaKoirien jalostuksessa ihminen valitsee kuka saa lisääntyä ja kuka ei. On selvä, että käytettävien koirien tulee olla terveitä ja hyväluonteisia, mielellään myös rotunsa näköinen. Mutta jotenkin kammoan sitä, että sukua pääsee jakamaan vain ns. titteli-koirat. Tai että ainoastaan näitä koiria arvostetaan.
Niin, ihmissuhteet... Elämän sokeri ja suola. Parhaimmillaan se rikastuttaa ja auttaa jaksamaan. Pahimmillaan monimutkaistaa arkea ja aiheuttaa kurjia fiiliksiä pitkäksi aikaa.
Heh...ihmisen parinvalintakin on mielenkiintoinen juttu. Joskus oikein ihmettelee miten joku pariskunta lienee yhteen päätynyt=)
PoistaKyllä koiratkin varmaan viisaita parinvalintoja tekisivät, jos pääsisivät itseään toteuttamaan...vaan ihmiset ne asiat useimmiten päättää koirien puolesta.