Potentiaalia

Olette ehkä kuulleet tuon Jukka Pojan biisin...? Oletteko kuunnelleet ja miettineet niitä sanoja ja sanomaa tarkemmin? Jos ette, niin tässä alkua ihan tekstimuodossa;

Jos sä vaalit sun pelkoo
Niin kuin farmari peltoo
Ja varot astumasta sinne missä se versoo
Elät puoliteholla
Sen se susta kertoo
Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo
( loput voi käydä lukemassa vaikka täältä jos kiinnostaa )

Itselläni se on herättänyt paljon ajatuksia ihan elävästä elämästä, omasta suhtautumisestani asioihin ja tietysti paljon ajatuksia koirista, varsinkin niistä joita "aroiksi" sanotaan, tai jotka pelkäävät jotain tiettyä asiaa, tai niiden sanotaan pelkäävän...ja koiran kouluttamisesta ja arjesta ja miksei juhlastakin. Elämästä siis!

Pelkohan on toisaalta luonnollista ja tervettä, se estää tekemästä "vaarallisia" asioita, joilla voi olla yksilön eloonjäämisen kannalta suuri merkitys. Pieni pelko voi joissakin tapauksissa olla siis hyvästä, mutta kun pelko kohdistuu asioihin joita yksilö kohtaa päivittäin (tai usein), asioihin jotka kuuluvat normaaliin elämään ja yhteiskuntaan, ei se enää ole tervettä. Pelko rampauttaa/invalidisoi yksilön, joka alkaa pelätä entistä enemmän ja yleistää ja siirtää pelkotilojaan myös muihin kohteisiin. Pelko myös ruokkii itse itseään ja aiheuttaa stressiä...ja stressi puolestaan saa elimistön sekaisin; yksilö sairastuu tai ehkä oirehtii ja oireethan voivat olla monenlaisia vaihdellen pienistä "vatsanpuruista" ihan kuolemanvakaviin sairastumisiin. Ja tämä siis pätee niin ihmisiin kuin eläimiin. Elämä on elämistä varten, ei pelkäämistä varten, elämästä täytyy myös voida nauttia! Ja omat pelkonsa täytyy kohdata, jotta ne voi voittaa!

Viimeksihän kirjoittelin tänne pienen tekstin tunnetiloista "Tunteiden tulkki" ja kuinka etevästi koirat meitä lukevat ja nappaavat elekielestämme tunnetiloja. Mietinkin tässä kuinka monella koiralla ja sen omistajalla on yhteiset pelon aiheet? Tai että koiran ja omistajan pelot ovat sidoksissa toisiinsa? Voisiko niille tehdä jotain?

Jo pelkästään se, ettei koiraa inhimillistä (eli ajattele että koirat ajattelisivat ja suunnittelisivat kuten ihmiset) auttaa paljon asiaa. Koirat näkevät ja kokevat asioita, ne myös tuntevat kaikenlaista, ne ovat elollisia ihania olentoja! Mutta miksi usein selitämme jo etukäteen, että koirani pelkää sitä ja sitä ja tätä ja tätä...?? Koira on ehkä kokenut jonkin pelkotilan aiemmin ja me ihmiset jäämme tähän varsin usein jumiin...eli muistamme sen tapahtuneen asian ja tuomme sen muiston siihen nykyhetkeen mukaan. Ennakkoasetelma on jo mielestäni väärä; koirat eivät muistele menneitä taikka suunnittele tulevia, sillä ne elävät tätä hetkeä, tässä ja nyt, vain tämä hetki on olemassa. Usein pelkkä omistajan asenne ratkaisee! Puhtain mielin ja ilman ennakko-odotuksia/asenteita liikkeelle...älä vaali koiran pelkoa, kuin farmari peltoa...ole reipas ja rohkea, kohtaa pelottavat asiat, tietysti hallitusti ja suunnitelman kera! Peloista täytyy päästä yli, jottei elämästä tulisi liian vaikeaa.

kuvan koirat, Xilla ja Xena eivät liity tekstiin

Tunteiden tulkki...

Pari pientä kertomusta, joissa koiran tuntemusten ja tunnetilojen tulkinta meni aivan pieleen...


Koiran lukeminen on asia, johon tarvittaisiin paljon opastusta, koiran ilmeitä kun ei voi suoraan peilata ihmisten ilmeisiin ja tunteisiin. Lukemistaitoa oppii parhaiten elämällä koiran kanssa ja tarkkailemalla sitä/niitä.
Hännänheilutuskaan ei aina ole ystävällisyyttä...se voi myös olla kiihtymystä...katso koiraa aina kokonaisuutena, pelkkä hännäntuijotus ei kerro totuutta!

Tässä muutama viikko takaperin otin Wirnupennun töihin mukaani...yksi työkaverini huokaili ja huolestui kovasti, Wirnu oli hänen mielestään niin SURULLINEN! Olin aivan hämmästynyt ja hämmentynyt ja katsoin koiraani. Koira siis roikkui kainalostani ja rypisti otsaansa mielenkiinnosta pöydällä olevia astioita ja keksejä kohtaan...se olisi halunnut päästä tutkimaan ja haistelemaan...se ei siis varmaan ollut surullinen...ajatelkaa kuinka pitkälle metsään tuossa oltiin menossa? Utelias ja kiinnostunut=surullinen???

Nuorta koiraa opetettiin seisomaan pöydällä, se seisoi ja katseli pöydältä käsin kurssitovereitaan (siis muita läsnäolevia koiria) ja lipoi huuliaan ja tärisi...sen omistaja oli juuri lukenut Tuurid Rugaasin kirjasta rauhoittavat signaalit tuosta lipomisesta, eli että koira rauhoittelee siten itseään koska pelkää...itse asiassa ko. koira ei ollut peloissaan vaan raivoissaan ja valmiina hyökkäämään ja syömään suihinsa tai ainakin tappelemaan muiden kanssa! Raivostunut=pelokas??? Menikö metsään...?

On olemassa pihakoiria jotka eivät ole maailman rohkeimpia koiria, ne ovat pehmeitä koiria, joista saa aivan kelpo kavereita oikealla huolellisella sosiaalistamisella ja käsittelyllä pennusta pitäen. Sen pitäisi olla jokaisen koiranpennun oikeus! Kohdelkaa koiria koirina, pennusta pitäen, sillä ne ovat sen arvoisia! Niistä ei saa tekemälläkään ihmisiä, eikä ihmisen korvikkeita, ei edes jatkeita...

Älä myöskään vahingossa opeta koiraasi pelokkaksi. Olen liian usein nähnyt, miten koira ensin pelästyy jotain hieman...omistaja ottaa koiran syliinsä tai alkaa silittelemään, rauhoittelemaan ja lohduttamaan sitä kuin lasta. Ja arvaatteko mitä siinä tapahtui, aivan huomaamatta tultiin vahvistaneeksi koiran pelkoa...omistaja tavallaan palkkasi koiraa siitä tapahtuneesta, eikö? Eli ei ole kovinkaan vaikeaa saada koiraa pelkäämään aivan tavallisia ääniä, ihmisiä tai tapahtumia...

Säälin ja muiden tunnetilojen siirto hihnaa pitkin ja ilmankin hihnaa käy koirilta loistavasti, ne (koirat) ovat oikeita mestareita siinä asiassa, imevät itseensä meidän tunteita ja tuntemuksia, mielialoja.


Eli älä välitä koirallesi vääränlaisia tunteita ja tuntemuksia!
Älä myöskään tulkitse väärin koirasi eleitä ja ilmeitä!
Ole tarkkana ja opettele!

Loppuun vielä todella ilmeikäs kuva omasta ilmeikkäästä ja rakkaasta Wirnusta ja Millasta...elehtikää ja ilmehtikää hyvät ihmiset!

Wettiga Werna "Wirnu" & Riktiga Rita "Milla"

Johtajuuden puute...

Ja miten se esimerkiksi voi ilmetä...?

Ilmenemismuotoja on useita, tässä muutamia esimerkkejä; koira puree ja/tai uhkailee ihmisiä; vieraita tai tuttuja, "pelkää" kaikenlaista, ei anna käsitellä itseään, murisee uhkailevasti, haukkuu ja vahtii ylenpalttisesti, vetää hihnassa, jarruttaa hihnassa, puree hihnaa, varastelee ja rikkoo tavaroita, ei kuuntele, ei tottele, tappelee ja haastaa muita koiria, rähisee remmissä kaikelle ja kaikille, häipyy omille teilleen, ei anna ottaa itseään kiinni, merkkailee sisälle, yrittää astua ihmisiä, ei luovuta tavaroita ihmiselle, puolustaa ruokaansa/lelujaan/paikkaansa, ääntelee ylettömästi; vinkuu tai haukkuu...eli ovat hankalia monella tapaa, tai kuka nyt mitäkin hankalana pitää. Koira jolta puuttuu johtaja voi olla myös hyvin epävarma käytökseltään, se saattaa näyttää pelkäävän vähän kaikkea ja kaikenlaista; sillä on liian suuri taakka kannettavanaan, koira ei voi eikä pysty olemaan vastuussa asioista/tilanteista ja ympäristöstä, se tehtävä kuuluu ihmiselle.

Pihakoiran alkuperäinen tehtävä on ollut hyvin itsenäinen, ne ovat mm. vahtineet pihaa ja ilmoittaneet vierailijoista/tunkeutujista haukkumalla ja uskon että jotkut koirat ovat varmaan napanneet tunkeilijaa hampaillaan housunlahkeestakin. Itse pyrin toiminnallani säätelemään vahtimista; eli jos koirat alkavat ulkona haukkua räksyttämään esim. naapurustosta kuuluvia ääniä, on reaktioni varsin selkeä; käsken koiriani hiljentymään! Jos em. ei tuottanut tulosta, niin joutuvat sisälle, johan loppui vahtiminen!

Pihakoiralla on myös saalisviettiä, sen alkuperäisiin tehtäviin maatiloilla on kuulunut rottien ja hiirien yms. pyydystys. Sekin on ollut hyvin itsenäistä työtä. Pihakoiran saalisvietin lopputulos ja päämäärä on saaliin tappaminen, joillakin koiraroduillahan tuo tappamisosio puuttuu tyystin (jalostuksen tulosta). Tiedän pihakoiria jotka ovat olleet oikeita kissantappajiakin... Varsin monella joka rodusta tietoa janoaa on jostain syystä käsitys ettei pihakoiralla ole saalisviettiä lainkaan...

Pihakoira on useimmiten sitkeä, sinnikäs ja vahvaluonteinen koira joka vaatii omistajaltaan yllättävän paljon. Sillä on myös taipumusta dominanssiin ja jollei ihminen huomioi tai huomaa tuota taipumusta, vaan antaa koiran sitä vapaasti soveltaa ja toteuttaa käytännössä, ovat seuraukset usein varsin surullisia. Yksi asia johtaa toiseen ja sitä myötä taas eteenpäin...

Luonteeltaan pehmeät koirat (eli koirat jotka muistavat hyvin ikävät tai epämiellyttävät kokemukset) ovat luku sinänsä, ovat toisaalta helppoja koiria, sillä ne oppivat nopeasti, eikä toistoja tarvita paljoakaan. Mutta niiden kohdalla ihmisen oma tulkinta (inhimillistäminen) ja ihmisen dominanssin-johtajuuden puute tekee näistä koirista nk. "arkoja" jopa sietämättömiä koiria. Tällaiset koirat tarvitsevat rauhallista johtajaa juuri tilanteissa joissa tuo nk."arkuus" näyttää putkahtavan esille, ne eivät suinkaan kaipaa lohdutusta, tyynnyttelyä, rauhoittelua, silittelyä tai nameja, vaan jonkun joka ottaa koko olemuksellaan vastuun vallitsevasta tilanteesta, eli johtajan.

Pihakoira on myös vilkas ja vahva pieni otus. Jos nyt ajatellaan vaikka autoja; voisi ehkä sanoa että sillä on vahva V8 moottori. Jarrujen pitäisi silloin olla todella hyvät, peräti erinomaiset, jotta turvallisuus olisi taattu ja auto pysähtyy tarvittaessa. Jarruiksi voimme ajatella koiralla tottelevaisuuden ja ihmisen perusteellisen johtajuuden...onko siis V8 moottori ja polkupyörän jarrut toimiva yhtälö??? Pysähtyykö masiina???

Kirjoitukseni perustuvat omiin näkemyksiini ja kokemuksiini, joita on kertynyt tässä vuosien varrella koirien kanssa ihan arkea eläessäni. Olen tutustunut monenlaisiin koulutusmenetelmiin, nähnyt omin silmin yhtä jos toista...Nykyisin tuntuu niin monella olevan käsitys ettei koira tarvitse johtajaa...mutta voin kertoa teille, että minun koirani tarvitsevat kyllä! Vallalla on myös käsitys ettei koiralle saa/voi sanoa napakasti EI, minun koirani kyllä tarvitsevat kieltoja ja rajoja, ihan päivittäin!!

Ja rankan aiheen loppukevennys; montako koiraa kuvassa?