Stressi

On paha juttu! Niin koiralle kuin ihmiselle ja muillekin eläville otuksille. Sitä kannattaa välttää ja jos vain mahdollista, siihen kannattaa myös paneutua ja pohtia miten (koiran) elämänlaatua siltä osin pystyy parantamaan. Monelle asialle voi ja tuleekin tehdä jotain. Liiallisella ja ennenkaikkea pitkäkestoisella stressillä on seurauksensa, sen on varmaan jokainen havainnut ja kokenut omassa elämässään.

Stressi voidaan ajatella lyhyesti elimistön valmistautumisena joko pakoon tai taisteluun (flight or fight), eli yksilö on sisäisesti täydessä valmiudessa, kaasu pohjassa ja valmiustilassa. Tällainen olotilahan ei pitemmän päälle tiedä mitään hyvää...

Luen parhaillaan Per Jensenin kirjaa joka käsittelee stressiä eläinmaailmassa. Siellä on esimerkkejä joissa eläimiä (rottia) on altistettu stressille ja tutkitaan vaikutuksia mm. mittaamalla vatsahaavan kokoa eri verrokkiryhmissä, kuin myös stressihormonitasoja. Ja miten stressi mm. vaikuttaa eläimen immuniteettiin altistaen eläimen erilaisille sairauksille ja jopa kuolemalle. Rottakokeessa saatiin tulos, jonka mukaan eläimen stressi oli pienempi, kun sitä etukäteen varoitettiin tulevasta epämukavuudesta äänimerkillä.

Eli se että eläin tiedosti ja pystyi ennakoimaan tulevan vaikutti asiaan merkittävästi. Tästä voisi äkkiseltään vetää johtopäätöstä, kuinka tärkeitä esim. koirille nämä päivittäiset ja toistuvat rutiinit ovat. Ne tuovat koiralle turvaa ja tietoa tulevasta, kun kaikki tapahtuu suurinpiirtein saman kaavan mukaan.

Stressiä ajatellessa tulee myös tietää ja tuntea eläimen lajikohtaista käyttäytymistä, sillä usein poikkeava käytös voi olla merkki stressistä. Stressiin vaikuttavat niin sisäiset- kuin ulkoisetkin tekijät.

Itse kiinnitän erityistä huomiota tiineisiin narttuihin ja niiden stressittömään elämään. Ennenkaikkea sijoitusnartut jotka tulevat meille synnyttämään ja hoitamaan pentujaan asettavat omat haasteensa. Niille on saatava ja luotava mahdollisimman turvallinen olo ja tila. Itselläni on kehittynyt hyvät rutiinit sen suhteen ja nartut yleensä sopeutuvat hyvin, ongelmitta ja nopeasti.

Myös tiineyden ja pentujen maailmalle lähdön jälkeiseen elämään nartulla tulee kiinnittää huomiota. Tiineys ja pennut kuluttavat ja rasittavat narttua jossain määrin. Vaikka on kysymys täysin luonnollisista asioista, uskon että ne myös stressaavat. Nartun tulee saada riittävästi ja vahvaa ruokaa myös pentujen lähdön jälkeen, jotta se voi täydentää huvenneita vararavintojaan. Liikunta aloitetaan pikkuhiljaa ja kohtuudella, toipuminen vie aina oman aikansa. Sellaista leppoisaa ja rauhallista oloa alkuun ja edetään hiljalleen normaalia kohti.

Muistan  vuosia sitten tapauksen, jossa luulin oman narttukoirani sairastuneen autoimmuunisairauteen pentujen lähdön jälkeen. Kyseinen koira pissi sisälle ihan mahdottoman kokoisia järviä...asiasta huolestuneena käytinkin sen eläinlääkärillä ja verikokeissa, kaikki veriarvot olivat kuitenkin normaalit, eikä koirasta löytynyt mitään vikaa. Tilanne korjaantui muistaakseni muutamassa päivässä ja sen koommin ei ole sairastellut.

Meidän Töllipoika täällä kotosalla on elellyt stressaavia aikoja viimeiset viikot...kolmella nartulla oli peräkkäin juoksut. Se joutui olemaan eristyksissä makuuhuoneessamme, eikä päässyt toteuttamaan lisääntymisviettiään. Tällainen on viriilille nuorelle urokselle varsin stressaavaa. Töllillä menee siinä mielessä todella hyvin, ettei se ikinä menetä ruokahalujaan (eli stressi lienee hyvin hallinnassa?), kuten niin monet urokset tekevät narttujen juoksujen aikoihin. Nyt on menossa lepovaihe...Tölli on huokaissut helpotuksesta ja lepäilee pois stressin aiheuttamaa väsymystään.


Hauskaa nippelitietoa taas pientä pihakoiraa koskien, etologi Per Jensenin elämää ilahduttavat myös pihakoirat!

Tölli huilaa ja kerää voimia stressin jäljiltä...

Mentalist!

Olen huomannut etten juurikaan enää juttele turhia koirilleni. Joskus vuosia sitten höpöttelin kaikenlaista merkityksetöntä ja jatkuvalla syötöllä, kuin papupata konsanaan...pulinaa, pulinaa ja pulinaa.

Nyt ymmärrän paremmin ja olen useimmiten hiljaa. Koira ei kaipaa eikä ymmärrä höpötyksiäni liiemmälti. Enemmin merkitystä on omalla mielentilallani ja kehoni kielellä, sanoja ei juurikaan tarvita. Kun höpötän vähemmän, on koiran helpompi keskittyä olennaiseen ilman ylimääräisiä ja sekoittavia ääniä ja pulinoita, nekin varmaan aiheuttavat koiralle ylimääräistä stressiä. Eli pyrin siis olemaan mahdollisimman selkeä luettava koirilleni kaikin tavoin, myös kehonkieleni osalta, jätetään pois kaikki turha viuhtominen ja vipatus.

Myös ihmisten kesken on sanatonta viestintää todella paljon, miettikääpä vaikka...kaikki ilmeet ja eleet ja asennot jotka kertovat niin paljon. Ja tunnetilatkin välittyvät ja tarttuvat ihmisestä toiseen varsin helposti.

Tottakai koirat ymmärtävät sanoja jotka useasti toistuvat puheessamme, ne ovat oppineet yhdistämään  äänteiden merkityksen ja tarkoituksen. Osan sanoista olemme tarkoituksella oikein opettaneetkin...

Voisinpa kertoa pari esimerkkiä, minusta ne ovat aika hauskoja.
Äitini ihana Qira koira (kuvan Pippi-koiran emänemä), oppi ihan itsekseen yhdistämään tietokoneen sulkemisen yhteydessä kuuluvan lurituksen (kun windows sulkeutuu, tulee sellainen luritusmusiikki) ja ulkoilun. Koira oli itsekseen yhdistänyt tietokoneen sulkemisen ja uloslähdön, koska äitini oli toiminut usein juuri tässä järjestyksessä. Musiikista oli tullut koiralle tärkeä merkki tulevasta ja sille niin tärkeästä tapahtumasta.
Toinen hauskuus samaisella koiralla; äitini oli usein ennen lenkille lähtöä jutellut koiralle ja ilmeisesti toistellut useinkin samaa mantraa; mentäiskös...ulos. Qira koira oli oppinut tuon sanan mentäiskös varsin hyvin...eräänä iltana oli isäni kysynyt äidiltäni, että mikä ohjelma Tv-stä on seuraavaksi tulossa. Johon äitini oli hetken mietittyään vastannut, että Mentalist (niminen tv-sarja) ja arvaatteko mitä? Koira oli pinkaissut kuin vieteriukko ylös pedistään ja juossut kiitolaukkaa eteiseen...vanhempani olivat ihmeissään ja demonstroivat minulle uudelleen saman asian, ja toden totta, Mentalist kuullostaa koiran korvissa varmaan niin samantapaiselta kuin mentäiskös...

Ihmetellä saa kuinka fiksuja otuksia ovatkaan koirat ja miten vaivattomasti ne aistejaan käyttämällä yhdistelevät erilaisia asioita! Oppiminen ja havainnointi on niillä jatkuvasti päällä...tämä meidän tulisi pitää mielessä aina...koirat oppivat siis koko ajan!!

Entäpä katse? Usein sanotaan että pelkkä katse riittää...ja totta, koiraa pystyy liikuttamaan pelkän katseenkin voimalla, enkä tässä nyt suinkaan tarkoita minkään sortin levitointia, se jätettäköön niille jotka sen hallitsevat. Koira voi myös kokea katseeni palkintona ja hyväksyntänäkin. Koirat myös usein katsovat kysyvästi, pyytävät lupaa tai hyväksyntää tai kertovat jotain.  Tarkkana tulee olla tässäkin, ettei anna katsettaan väärään aikaan ja väärällä tavalla, ettei koira sitä tulkitse hyväksyntänä johonkin asiaan, josta itsellään ei ole tietoa tai aavistustakaan.

Esimerkkinä katseen voimasta voisin kertoa meidän Japista, joka on isännän oma kultamussu ja kerjää julkeasti ruokaa häneltä. Ja tietysti saa useimmiten sen haluamansa makupalan sen kummemmitta kyselyittä, automaattisesti...Mutta jos minulla on vaikkapa omena (Japin suuri herkku) ja syön sitä, saattaa Jappi tulla hieman etäämmälle istumaan/makaamaan ja katselemaan ja toivomaan parasta. Jos tuolloin siirrän katseeni Jappiin, se kääntää ensin päänsä sivulle. Jos tällöinkin vielä katson sitä, se nousee istumasta ja siirtyy kauemmas ja jos yhä edelleen katson, se menee kokonaan pois. Eli koira liikkui pelkän katseeni voimalla, siinä oli sitä sanatonta viestintää...ja koiran dominointia hienoimmillaan!

"Pippi" Nybygårds Vackra Vera & Tallinnantuliaiset
photo by Ripa