Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomuoto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkomuoto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. elokuuta 2015

Onko rotumme muuttunut?

Kareksen Juha kirjoittaa blogissaan koirarotujen ulkomuodon muuttumisesta suuntaan tai toiseen...http://chicchoix.com/blog/?p=5570

Hyvä kirjoitus ja pistää miettimään ja katselemaan koirarotuja ihan uudella silmällä. Itselläni on kotona eräs vanha kirja; "Visualizations of Standards of Purebred Dogs of the United States" se on kirja, joka kuvin kertoo eri rotujen rotumääritelmät yksityiskohtaisesti.
Kirjassa on myös eri rotujen tuolloisia kuuluisia voitokkaita koiria. Kirja on vuodelta 1959, eli varsin iäkäs...pihakoiraa ei sieltä löydy, mutta monta muuta tuttua rotua, ja muutosta on havaittavissa, eri asteista eri roduilla verrattuna tähän päivään, eli reilun 50 vuoden kuluessa.

Pysähdyinpä minäkin taas kerran pohtimaan tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa siltä kantilta. Miten on rotumme muuttunut vuosien saatossa? Vai onko se muuttunut?
Ulkomuotoa ajatellen, eipä ihmeemmin vielä...luulisin. Tanskalais-ruotsalainen pihakoirahan on toisaalta rotuna sekä vanha että uusi.

Hyviä vanhoja valokuvia rodusta ja koirista löytyy mm. Twinflowers (alinna sivulla Hjördiksen isoisänisänemä) ja Javika ( ks. alinna Stump niminen koira, Töllin emänisänisä -96 rekisteröity) , Son Mik's ja maalauksia koirista

Näitä edellämainittuja kuvia kannattaa katsella välillä ja pohtia muutoksen tuulia...!

Nybygårds Qvicka Qvinnan & Nybygårds Cilla Citron
photo J-M Leppänen

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Valintoja

Elämässä joutuu joka päivä monen valinnan eteen, valintoja tehdään jatkuvasti; laitanko siniset vai punaiset sukat, syönkö jugurttia vai viiliä, mitä katson televisiosta, ostanko kaupasta sitä vai tätä...päivät kuluvat monia valintoja tehden.

Minulta kysellään asioita, jos jonkinlaisia asioita...ja hyvä onkin että kysellään, kiitokset kaikille kyselijöille, annatte minulle ajatuksen aihetta! Tämä on aihe, josta moni on kysellyt. Että miten se tapahtuu ja mitä asioita pohdiskelen valitessani urosta nartulleni, tai päinvastoin, suunnitellessani sitä tulevaa pentuetta.

En ole pitkään aikaan mietiskellytkään minkälainen valtava prosessi oikeasti on esim. uroksen valinta...siinähän on kysymys todella moniulotteisista ja tärkeistä päätöksistä. Aikaa päätöksentekoon kuluu usein paljonkin ja esityötä teen jatkuvasti, lähestulkoon päivittäin. Katselen sukutauluja, luen koiranettiä, Ruotsin jalostustietokannasta katselen tietoja, kuin myös Tanskalaisten ja Norjalaisten jalostustietokannoista.
Seuraan siis vähän kaikenlaisia asioita joita pihakoiramaailmassa tapahtuu. Kuin myös tietysti ihan yleisellä tasolla koiramaailman tapahtumia.

Lähtökohtana valinnoissa lienee pitkälti se terveys, eli että koira on terve ja toimiva, kelpo koira. Myös koiran sukulaisten terveys, erityisesti lähisukulaisten; sisarusten ja isovanhempien osalta kiinnostaa. Terveyden piiriin luen kuuluvaksi monenlaisia aioita, sellaisiakin, joiden tuloksia ei löydy mistään tiedostosta. Lisääntymisvietinkin tulee olla hyvä, elinvoimaa täytyy olla. Tarkastelen pikkuvikoja, esim. hammaspuutoksia, kivesvikaa, häntämutkia, purentavikoja, napatyrää, polvien ja lonkkien terveyttä jne. löytyykö suvusta ja jos niin missä määrin.

Luonne on tärkeä; minkälainen elämä koiralla on ollut? Onko kaikki sujunut hyvin ja helposti? Vaiko pikkuvaikeuksien kera ja jos niin minkälaisia ovat vaikeudet olleet ja mistä johtuneet? Koiran tulee myös herättää minussa tuntemuksia ja tunteita, minkälainen koira on ja tykkäänkö siitä? Jos sillä on luonnetestitulos (tai lähisukulaisilla) lueskelen ja katselen niitäkin. Mitkä ovat vahvuudet ja mitkä heikkoudet? (Koiran luonteen kehittymiseen vaikuttavat ympäristötekijät todella paljon, luonnetestituloksen periytymisastekin lienee vain n. 14% luokkaa.) Mutta arvioinnin paikkaa on tässäkin todella paljon, luonteessa.

Ulkomuotoon kiinnitän huomiota; että on pihakoiran näköinen. Mikään muotovalio ei tarvitse olla. Pari näyttelytulosta ei ole pahitteeksi, tuolloin tiedän ulkomuototuomarinkin olevan koirasta jotain mieltä. Tyyppi on tärkeä, se tulisi säilyttää, ettei meille käy kuten Tanskalaisilla aikoinaan, että oikea rotutyyppi oli kateissa ja sitä etsittiin vuositolkulla tiukoilla jalostusrajoituksilla. Nyttemmin on rajoitukset purettu siellä, vaan onko paluu entiseen jo käynnissä? Pihakoira ei ole vinttikoira! Rakenne, kulmaukset, luusto, häntä (töpö?) väritys (pigmentti), karva, koiran koko, sun muut yksityiskohdat ansaitsevat oman huomionsa, ainakin sen että on tietoinen asioista. Ja se sellainen yleisolemus että on vähän maalaisjätkän tai -kimulin näköinen kuuluu myös asiaan.

Sukutaulua tietysti tutkailen myös. Pelkkä sukusiitosprosentti ei tee minua autuaaksi millään muotoa. Sen ei tarvitse olla pelkkä nolla...testailen erilaisia yhdistelmiä ja pohdin samalla koiria, jotka sukutaulussa esiintyvät, ehkä kertautuvat, minkälaisia ne ovat olleet? Pikkuhiljaa vuosien myötä pääsee tilanteeseen, jossa tuntee enemmän näitä sukutaulun koiria, se helpottaa paljon ajatustyötä. Tuontikoirista ei aina tiedä kaikkea taustoista, sieltä voi paljastua yllätyksiä, niihinkin tulee olla varautunut. Myös koirian aiempien jälkeläisten tuloksia saatan katsella. Joidenkin koirien jälkeläisten terveystulokset tms. haluan mahdollisesti nähdä ennenkuin teen edes päätöstä seuraavasta pentueesta kyseiselle yksilölle. Se on jälkeläisseurantaa ja sitäkin harrastan.

Yhtenä punaisena lankana kautta linjan pidän kokonaisuutta ja sitä että valitsemani koirat tasapainottaisivat toistensa ominaisuuksia ja ettei samaa virhettä toisteta. Kuin myös tärkeänä koen sen että yhdistelmästä tulee järisyttävän hyvät fiilikset ja että olisin siitä valmis pennun kotiinkin aina jättämään. Mukana on paljon sellaista intuitiivistä, eli alitajuisestikin rekisteröityä faktaa koirista, ja joskus urosvalinta voi sen ansiostakin olla varsin helppo ja nopea. Esimerkkeinä voisin mainita muutamia tuontiuroksiani, joita olen jo pikkupentuna katsellut "sillä silmällä" että siitä tulee sen ja sen nartun kanssa hyvä juttu. No, aikaahan siihenkin kyllä kuluu, kun odotellaan pennun kasvua ja kehitystä ja pohditaan sen ominaisuuksia ja terveyttä sun muuta, mutta alustava suunnitelma on jo olemassa ja päätöksenteko näin helpompaa aikanaan kun faktat ovat tiedossa.

Tuonteihin olen suunnitelmallisesti panostanut aivan alkumetreiltä, tavoitteena vähintään koira per vuosi. Tavoite on hyvinkin pitänyt, joinain vuosina tuonteja on ollut useampia kuin yksi, joten enköhän ole pysynyt hyvinkin raameissani. Viime vuodet olen panostanut omiin tuonteihin, sillä yhteistyö muutamassa "projektissa" on joutunut vastatuuleen, niin valitettavaa kuin se onkin. Myös omien kasvattien käyttö kasvatustyössä mahdollisuuksien mukaan, tuntuu niin paljon paremmalta ja helpommalta, kun ne lähtökohdat ja ennenkaikkea tieto taustoista on paremmin itsellään hallussa. Eli kasvatan itselleni myös jalostusuroksia yhtä lailla kuin narttuja. Nyt  ihmetyttää, kun ajattelen menneitä vuosia ja alkuaikoja ja urosvalintoja... ihan hyviä valintoja olen tehnyt, mutta tietoni koirista tuolloin ovat olleet niin kovin vajavaiset ja suppeat. Jostain ja jotenkinhan on liikkeelle lähdetty...kiitollinen olen usealle henkilölle, että uroksia olen lainaan saanut ja näinollen alkuun päässyt!

Valinnanvaraa tulee myös olla riittävästi, eli ettei tarvitse välttämättä tyytyä "naapurin sesseen" (joka tietenkin voi olla myös loistava koira, vaikka onkin erirotuinen, hih!), jos on muitakin vaihtoehtoja. Joskus annan myös uroksiani muille jalostuskäyttöön, mikäli tarvetta ilmenee, riippuen tietysti omista suunnitelmistani ja uroksesta.
Tästäkin olen saanut eräiltä tahoilta kommenttia ja "takkuja tukkaani"...onneksi on olemassa hyvä ja luotettava kampaaja.

Seuraan myös tietysti minkälaisia yhdistelmiä muut kasvattajat tekevät. Pyrkimyksenä on saada eroavaisuuksiakin aikaan, jotteivät kaikki yhdistelmät olisi samankaltaisia ja kaikki koirat läheistä sukua keskenään. Näin on helpompaa suunnitella ja yhdistellä jatkossakin. Tietoisia riskejäkin joutuu välillä ottamaan, ja joskus myös ajattelemaan asioita pidemmällä tähtäimellä...vaikka sinne seuraaviin sukupolviin ja sitä seuraaviin jne.

Rakennetaan, parannetaan ja ennenkaikkea säilytetään!
Eipä taitanut tässäkään vielä kaikki ajatukseni jäsentyä, mutta jotain kuitenkin, suuri osa. Tässä kun kasvaa ja kehittyy itse koko ajan, niin tahtoen kuin tahtomattaankin.

Kuvituksena tänään toimii kuva ihanasta Otto-pojasta rakkaan Tiikerinsä kanssa, Kiitos Nanna!

Otto & Tiikeri
photo Nanna Salmi

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Maatiainen!

Mikä on maatiainen?
Onko se ehkä maassa elävä lintu, joka on sukua talitiaiselle...? Ei kai nyt sentään!

Wikipediasta  löytyy sanalle ihan kelpo määritelmä. Meillä Suomessa on myös yhdistys nimeltä Maatiainen ry joka ajaa näiden omien kotimaisten maatiaistemme parasta, niin kasvien kuin eläintenkin. Ja eläimissä voisin mainita koirista paimensukuisen lapinkoiran, jolle on olemassa ihan oma suojeluohjelmakin.

Vastaavalla tavalla Tanskalais-ruotsalainen pihakoira luokitellaan Ruotsissa maatiaisroduksi ja sen myötä säilyttämisen arvoiseksi. Ruotsalainen Eleanore Gåvsten on tehnyt tutkimusta pihakoiran populaatiogenetiikasta, julkaisu vuodelta 2005; Bevarandegenetisk status hos dansk/svensk gårdshund (vapaasti suom. tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran geneettinen status säilyttämisen kannalta).
Sieltä voisin mainita muutamia tärkeitä asioita...pihakoiranjalostuksen ei tulisi pohjautua yksipuolisesti pelkästään ulkomuotoon, eikä pelkkiin näyttelymeriitteihin, sillä se voi johtaa jalostuspohjan liialliseen kaventumiseen. Vanhoja ja vähemmän käytettyjä sukuja tulisi priorisoida, kuin myös priorisoida yksilötasolla vanhempia koiria, jottei geneettinen katoaminen tapahdu niin nopeasti.
Terveys on tietysti tärkeä asia, mitä tekee täydellisellä ulkomuodolla, jos terveys reistaa? Kumpi on tärkeämpää, oikea hännän ja korvien asento vai hyvä terveys ja pitkä ikä?
Ja luonne, tärkeä asia, joskin monisyinen ja vaikea, sillä ympäristön vaikutus kasvuaikana sisältää ja vaikuttaa niin paljon koiran luonteen kehitykseen.

Pihakoira on mielestäni pikku piskin näköinen ja oloinen ja saa  sellaisena pysyäkin!


Maatiaisrotuja siis yritetään säilyttää, että ne pysyisivät mahdollisimman samanlaisina kuin ovat olleet jo aikoja, aikoja sitten. Jalostaminen taas tarkoittaa sitä että pyritään saamaan aikaan muutoksia (parempaan suuntaan?)...tässä kaksi asiaa, joita kannattaa miettiä ja punnita pienen pihakoirankin kohdalla.
Erittäin tärkeä asia kun mietitään edellistä; mitä tiedämme entisajan pihakoirista...tunnemmeko riittävästi rotua ja sen historiaa?


Pihakoirahan on ulkomuodoltaan ja muiltakin ominaisuuksiltaan varsin monimuotoinen koirarotu.
Kuten yleensäkin maatiaisroduissa, vaihtelu rodun sisällä on suurta. Ja niin kauan kuin on vaihtelua ulkomuodossa, uskon että sitä on myös ihan geneettisellä tasolla, kuten Tanskalaisessa tutkimuksessa on selvitettykin. Pihakoira on myös mielestäni koira, jolla on mahdollisuuksia tulevaisuudessa.  Ovat kaikkiruokaisia, terveitä, lisääntyvät ja hoitavat jälkeläisensä hyvin, tervepäisiä, vietit ja vaistot tallella...
Ylistän näitä pieniä ihania maatiaisotuksiani, olette kaikki niin kelpo koiria!