Kun pentu lähtee meiltä uuteen kotiinsa, neuvon uutta perhettä varsin pian opettamaan ja totuttamaan pentua myös yksinoloon.
Yksinolo on koiralle laumaeläimenä toisaalta luonnotonta, mutta kuinka monella on mahdollisuus olla koko ajan koiransa kanssa? Tämän päivän yhteiskunnassa harva tekee työtä kotonaan, harvalla on mahdollisuus ottaa koiraansa mukaan töihin ja joka paikkaan...onnellisia ovat ne koirat joille em.on mahdollista. Koira on eläimenä erinomainen sopeutuja, se tottuu ja oppii yksinoloonkin, kun sitä siihen oikealla tavalla totutetaan ja opetetaan. Ja minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...!!
Yksi tärkeimmistä asioista kun yksinoloa ajatellaan/opetetaan koiralle on oikea mielentila. Niin pennun kuin omistajankin tulee olla tasapainoisessa ja rauhallisessa mielentilassa. Pentu ei saisi olla liian virkeä ja riehakas, eikä omistajalla saisi olla säälinsekaisia, kiihtyneitä, kiireisiä ja huolestuneita tunteita jotka vaikeuttavat asiaa ja välittyvät koiralle suoraan.
Pennun itsetunnon rakentaminen/vahvistaminen oikealla tavalla tuo myös apua yksinoloon, kuin myös niin moneen muuhunkin arkiseen asiaan. Koiran ja ihmisen välinen luottamus ja pennun itsetunto rakennetaan pikkuhiljaa rutiinien, leikin ja koulutuksen sekä tietysti hyvän johtajuuden avulla.
Vaikka pentu on ihana ja suloinen ja sen kanssa voisi viettää leikkien ja ihastellen 24/7, tulisi jo alkuaikoina kiinnittää huomiota siihen, että pentu pystyy myös hetken esim. leikkimään itsekseen. Ja ne rajat; eli kielletty ja sallittu tulisi opettaa koiralle heti, nekin tuovat turvallisuutta olemiseen ja elämiseen. Tässäkin asiassa on kohtuullisuus avainsana, sillä liian suurella itsetunnolla varustettu pentu tuottaa toisenlaista päänvaivaa; sillä on "homma hanskassa" eikä se tarvitse ihmistä mihinkään...eli johtajuus siirtyy sukkelaan koiralle jo pikkupentuna. Ja päinvastainen taas tuottaa liian suurta kiintymystä ja riippuvuutta, eli heikommalla itsetunnolla varustettu pentu seuraa ihmistä kuin "hai laivaa" ja panikoi omistajansa pistäytyessä vaikkapa suihkussa ilman pentua.
Epätietoisuus synnyttää pelkoa ja stressiä, tuntemattoman pelko...tässä asiassa pystymme hyvin auttamaan koiriamme, luomalla niille turvallisuutta rutiinien ja johtajuuden avulla. Asiat tapahtuvat suurinpiirtein samalla tavalla aina, samassa järjestyksessä, samoihin aikoihin. Huomaan usein itse kuinka nopeasti jopa pienet pennut oppivat meillä aistiensa ja tarkkaavaisuutensa avulla näitä rutiineja...Ne yhdistävät ja linkittävät asioita, tietyt äänet merkitsevät niille tiettyjä asioita, kuin myös tietyt ihmiset. Esimerkiksi keittiön portin avaamisen äänen pennut linkittävät tuota pikaa tarkoittamaan ulospääsyä. Aamuisin kuulevat pennut heräämiseni (kuin myös muut koiramme) ja osaavat odotella ruokaa. Luoksetulon alkeetkin pennut oppivat jo varhain, kutsuääni yhdistetään toimintaan esim. ruokailun ja ulkoilun yhteydessä.
Päivittäisissä rutiineissa piilee myös oma vaaransa...koirat nimittäin oppivat meidän ihmisten kotoalähtemisrituaalit ja rutiinit hyvin helposti. Pukeudut ulkovaatteisiin ja otat repun ja avaimet - ja koirat jo tietävät että lähdet kotoa...meillä koirat jopa tunnistavat eri vaatetuksen merkityksen. Käytin tässä syksyllä usein yhtä tiettyä kirkasväristä hupparia lähtiessäni "koiralenkille" ystävieni ja koirien kanssa. Joulun alla otin hupparin naulakosta laittaakseni sen pyykkiin ja yllätyksekseni koirat villiintyivät täysin! Ne olivat aivan selvästi oppineet yhdistämään em. hupparin kivaan toimintaan ja olivat lähtökuopissaan...Näyttelyrepun pakkaaminen on myös yhdistetty kivaan toimintaan, sitä on nykyisin vaikea pakatakin koirilta salassa. Aistiensa ja tarkkavaisuutensa avulla ystävämme koirat yhdistelevät aivan käsittämättömän paljon asioita..
Joku ystävällinen ihminen kertoi minulle äskettäin todella hyvän esimerkin yksinolo-ongelmasta; koira oli pentuna aina jätetty työpäivän ajaksi kodinhoitohuoneeseen, jossa sillä oli oma makuupaikka, vettä, leluja ja puruluita ja riittävästi tilaa, se oli sille turvallinen oma paikka ja se oli tyytyväinen. Eräänä päivänä omistaja halusi antaa koiralleen parasta mahdollista työpäivän ajaksi; vapautta ja liikkumatilaa koko kodissaan, eikä siis sulkenut koiraansa kodinhoitohuoneeseen...seuraukset olivat aika yllättävät; koira oli haukkunut ja metelöinyt päivän, ravannut ympäri huoneistoa, tehnyt tarpeensa sisälle, eikä se ollut tyytyväinen lainkaan omistajansa hyvään ajatukseen ja tarkoitukseen. Koiran paras ei siis aina ole sama asia kuin mitä ihminen ajattelee tai mielessään kuvittelee!
Yksinoloon ei ole olemassa mitään nopeata "pilleri-patentti ratkaisua", vaan se on asia, jota on työstettävä koko ajan ja pitkään ja alusta pitäen.
Asiasta löytyy artikkelia mm. täältä
 |
| Ylva, Yngve, Tyra & Werna |
Mitäpä tähän muuta kuin että aamen. :)
VastaaPoistaHih=)Kiitos. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä asia, varsinkin kun on näitä pentuja juuri lähtenyt maailmalle. Yksinolo on myös asia, jossa helposti menee vikaan...ja elämä eroahdistuneen koiran kanssa voi olla kerrassaan kamalaa. Muistan elävästi omat kotiintulofiilikset vieläkin 14 vuoden takaa...meidän Paavo kärsi nuoruudessaan eroahdistuksesta, no, belgit on hyvin usein nk. "yhden ihmisen koiria"...
VastaaPoistaOton kanssa pelkäsin vähän tuota eroahdistuksen mahdollisuutta, kun työskentelen kotona ja koira ei joudu olemaan kovinkaan paljon yksin. Mutta onneksi mitään eroahdistukseen viittaavaa ei ole ilmennyt. Uskon sen johtuvan ainakin osittain siitä, että en alusta asti tehnyt lähtemisistäni ja tulemisistani mitään numeroa, ei tunteikkaita jäähyväisiä, ei selostuksia kotiinpaluuajoista, ei mitään muuta kuin rauhallinen "odota" käsimerkillä tehostettuna. Myöskään kotiin tullessani en kiinnittänyt koiraan mitään huomiota, riisuin ulkovaatteet rauhassa, purin ostoskorin, ja vasta sitten oli tervehdysten vuoro. Tarkoituksena oli osoittaa pennulle, ettei tässä mitään ihmeellistä ole, sitä tullaan ja mennään, välillä yksi, välillä yhdessä.
VastaaPoistaNykyisin en sano mitään kun piipahdan ulkona viemässä roskat tai hakemassa postin, menen vaan. Kun Otto huomaa, että alan pukeutua pidempää poissaoloa varten, se pyörii ympärillä kovasti lähdössä mukaan, mutta kun sanon pentuna tajuntaan iskostuneen "odota", se hyppää paikalleen eteisen tuoliin ja jää siihen ihan tyytyväisen oloisena.
Koiraan jos kehen pätee sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa". Pentu on kaikkein oppivaisimmillaan juuri siinä iässä, kun se tulee uuteen kotiinsa. Ei kannata hukata sitä aikaa eikä odottaa jotain määrättyä myöhempää ikää, jolloin pentua voi alkaa opettaa talon tavoille. Pentua kannattaa aloittaa opettaa lempeästi ja johdonmukaisesti päivästä yksi uudessa kodissa ja muistaa, että se oppii joka tapauksessa, opettaa tai ei. :) Pentu imee opit kuin pesusieni, hyvät ja huonot.
Uskon, että emän aloittaman esikoulun katkeamaton jatkuminen synnyttää pennulle turvallisuuden tunnetta ja auttaa sitä ymmärtämään, mitä siltä uudessa laumassa odotetaan.
Juuri näin, koirat eivät kaipaa selityksiä, eivät niitä ymmärrä laisinkaan, asiat tehdään ja ne tapahtuu "tässä ja nyt" periaatteella!
PoistaOton emä Göta on mielessäni yhtenä parhaista pentujensa kouluttajista (kaikki nartut ovat ollet kyllä erinomaisia pentujensa kanssa)...mutta Götalla oli mielestäni aivan erityinen ote ja paneutuminen tuohon hommaan.