Viritän ja väritän...

Pihakoiran väritystä pohdiskelen, varsinkin saatuani äskettäin Tanskan rotuyhdistyksen uusimman jäsenlehden. Siinä on kirjoitus jossa pohdiskellaan rotumääritelmän pohjalta pihakoirien väritystä. Miten esimerkiksi ulkomuototuomareiden tulisi puuttua/vaikuttaa asiaan (kuin myös tietysti kasvattajien), mainita koirien värityksestä ja alentaa laatuarvostelua ja palkintosijaa liiallisen värityksen osalta. Kirjoituksessa mainittiin myös nämä pienet pilkut (ns. ticking) ja että ne näyttävät vain lisääntyvän pihakoirapopulaatiossa. Pitänee varmaan hyvin paikkansa, sillä em. pilkutusgeenin sanotaan periytyvän dominoivasti...

Sama aihe putkahti meilläkin esille, viime vuoden OpenShow tuomarin terveisissä rodun kasvattajille ("...että väritys säilyy rodunomaisena. Valkoisen pitää säilyä selkeästi pohjavärinä ja laikkujen laikkuina, ne eivät saisi yhdistyä laajoiksi yhtenäisiksi väripinnoiksi".-Lainaus; Pihaus 3/2012)

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran rotumääritelmä sanoo näin:
VÄRI: Valkoinen väri on vallitseva. Yksi- tai monivärisiä läiskiä, joiden koko ja 
väri (musta, punaruskea, ruskea sekä kellertävänruskean eri sävyt) voivat 
vaihdella; koiralla voi olla punaruskeat merkit. Pilkullisuus sallitaan. 


Omat ajatukseni värityksestä ovat seuraavanlaiset; että väri on vain yksi osa kokonaisuutta, detalji joka tulee ottaa huomioon, mutta joka ei saa olla se ainoa määräävä kriteeri, jonka perusteella omat koirani valitsen. Minulla on useitakin koiria, joilla ehkä väriä ripaus tai kaksikin enemmän kuin mitä rotumääritelmä sanoo, mutta kyseisillä koirilla on paljon muita tavoittelemisen arvoisia ominaisuuksia...Tämä edellämainitsemani ei suinkaan tarkoita sitä, että haluaisin kokomustia, kokoruskeita jne. pihakoiria, vaan että koira on suuri kokonaisuus, monen pienen tekijän yhteissumma.
Valkoinenhan ei oikeastaan ole väri vaan pikemminkin pigmentinpuutos. Ja kun ajatellaan sanaa puutos - se kuullostaa korvaan aika pahalta.!. Nisäkäsmaailmassa valkoinen väritys ja terveys eivät suinkaan aina kulje käsi kädessä. Jokainen on varmaan kuullut puhuttavan valkoisista sinisilmäisistä kissoista, jotka usein saattavat olla kuuroja...

Olen katsellut nyt mm. muutamien muiden valkovoittoisten rotujen terveystilannetta ja yhteyksiä terveyshaittoihin löytyy kyllä...


Parsonrusselinterriereillä on mainittu kuurouden olevan sidoksissa valkoiseen väriin, kuurojen koirien ollessa kokovalkoisia, vähäpigmenttisiä tai värittyneitäkin. Jackrusselinterriereillä samaten, valkovoittoinen väritys on lisännyt kuurousriskiä. Rodussa monet kasvattajat ovatkin alkaneet kuulotestaamaan pentueitaan, testauksien myötä myös kuuroiksi paljastuneiden pentujen lukumäärä näyttäisi olevan kasvussa. Myös dalmatiankoirilla kuurous liitetään pigmentin puutokseen, dalmatialaisten kuuroutta ja sen periytymistä on tutkittu paljonkin mm. USA:ssa.

Muistan myös lukeneeni Ruotsin pihakoirayhdistyksen jäsenlehdestä useita vuosia sitten, kuinka rodun kasvattajille luentoa pitänyt luennoitsija (nimeä en muista) oli maininnut kuurouden yhtenä riskinä rodussa.
Oli hämmästyttävää lukea muutamien kasvattajien kommentit em. luennolta; asia sivuutettiin kevyesti sanomalla etteivät ole tavanneet kuuroja pihakoiria...no, enpä ole tavannut minäkään...vielä!!

Viritän ja väritän vaan...!

kolme polvea omia pilkkuja vas. Ingeborg, Werna kesk., Lotta oik.