Urokset ja nartut

Onko meillä ihmisillä stereotypioita koskien eri sukupuolta olevia koiria?
Kohtelemmeko narttuja eri tavalla kuin uroksia?

Jos nyt ajattelen omia koiriani...kieltämättä ainakin ajatuksissani syyllistyn edellämainittuun; Paavo on äijä! Tölli on äijä! Digi on äijä! Urokset ovat; jollain tapaa suoraviivaisempia, reippaampia, rohkeampia, helpommin ennustettavissa, ne on äijiä!
Ja nartut sitten...on tietysti narttuja! Niille on ehkä helpompi leperrellä kaikenlaista ja ajatella niiden olevan jotenkin hauraampia (eivät sitä kyllä välttämättä ole!!), mutta niiden käytökseen hormonit vaikuttavat todella paljon ja se kannattaa aina pitää mielessä.

Tietysti hormonivaikutus pätee myös uroksiin, luonnollisesti!
Testosteronin ("uroshormoni") vaikutus on vaan niin kovin erilainen, se harvemmin herättää meissä ihmisissä ainakaan hoivaviettiä ja sääliä! Eikä tee koirasta arkaa missään mielessä, ongelmat yleensä ovat aivan toisenlaisia; rähinää...astumisyrityksiä, merkkailua, ruokahalun muutoksia, ulvontaa tai ääntelyä, karkailua jne. eli eipä niin kovinkaan säälittävää...

Asia jota olen pitkään pyöritellyt mielessäni...nämä tapaamani "arkajalat", siis arat koirat joilla on kaikenlaisia fobioita (rodusta riippumatta, enkä todellakaan nyt ajattele vain pihakoiria) ovat olleet suurelta osin narttuja...lieneekö sattumaa? Ovat useimmat kasvaneet kaupungeissa tai taajamissa...virikkeitä sosiaalistumiseen on niillä siis oletettavasti (ja tietojenkin mukaan) ollut riittävästi. Onko kysymyksessä jotain samalla hormoneihin liittyvää...?

Niin tiineet kuin valeraskaatkin nartut käyttäytyvät hyvin samalla tavalla, ne ovat hormoniensa vallassa...ne mm. säpsähtelevät erilaisia asioita, saattavat esim. kiljua kun jotain äkillistä tapahtuu (aivan kuten pennut), laittavat "liinat kiinni" kun eivät halua jonnekin mennä, "oikuttelevat", ovat hellyydenkipeitä jne. Niiden ruokahalu voi olla loputon...ravintoa tarvitaan "valepennuille". Tekevät ja hakevat sopivaa pesää, piiloutuvat erilaisiin "pesäpaikkoihin", kuopivat ja kaivelevat, repivät ja raastavat. Ja kun valesynnytyksen aika tulee...jotkut nartut lopettavat syömisen, tyhjentävät suolistoaan jne. kuten tiineet synnytykseen valmistautuvat nartut. Kuviteltujen pentujen synnyttyä herää niillä myös voimakas vietti puolustaa jälkikasvuaan (siis tietysti olematonta sellaista) eli saattavat jopa käyttäytyä aggressiivisesti muita koiria (tuttujakin) kohtaan, tai ihmisiä kohtaan.

Törmään hyvin usein tähän valeraskausasiaan, se putkahtelee esille joka puolelta tuon tuosta. Nyt esimerkiksi täällä kotosalla yhdellä nartuistani on pohjaton nälkä, kaksi pesii peittojen alla ja se neljäs valeraskas on vielä suht normaali. Narttujen omistajat ehkä tuntevat heikosti koiriensa hormonikiertoa, tai eivät tule aina ajatelleeksi asiaa tai sitten on se toinen äärimmäisyys, jossa koiraa surkutellaan ja sen toiveita toteutetaan, koska se on valeraskaana, voi voi...se on niin sairaan ja surullisen näköinen, eikä omistajansa mukaan voi lainkaan hyvin.


Valeraskaus on narttukoiralle täysin normaali kiimanjälkeinen olotila. Se ei ole mitään yliluonnollista tai epänormaalia, eikä sellainen asia josta tulisi huolestua ja heti sännätä eläinlääkäriin. Koiraa ei myöskään tule sääliä ja surkutella ja ajatella että se voi huonosti. Valeraskaus on narttukoiralle täysin normaalia. Minusta tuntuu että tässä on yksi tekijä joka vaikuttaa siihen että narttukoirista saadaan hysteerisiä tai pelkääviä...niitä säälitään ja surkutellaan valeraskauden oireiden vuoksi. Kiinnitämme liikaa huomiota oireisiin, jotka siis ovat ohimeneviä ja normaaleja. Pystymme myös itse oikealla asenteella ja reippaudella auttamaan valeraskaita koiria, lenkittämällä niitä enemmän ja suuntaamalla niiden huomiota muihin asioihin ja tekemisiin.

Monesti kuulee ihmisten kertovan, että haluavat narttukoiran, koska se on helpompi... Itse en näe narttua sen helpompana kuin urostakaan, koiria ovat kummatkin, kummallakin sukupuolella on omat hyvät ja huonot puolensa.

narttu & uros, samanlaisia ja silti erilaisia =)